73 prosenttia suomalaisista on vähentänyt menojaan ja pyrkii säästämään arjessaan kuluttajahintojen nousun vuoksi, kertoo utkimus- ja konsultointiyritys nSightin tutkimus.
Kotitaloudet pyrkivät säästämään erityisesti ruoassa, energiankulutuksessa ja liikkumisessa. Vain 10 prosenttia vastaajista ei edes suunnittele kulutuksen vähentämistä.
Tutkimus osoittaa, että naiset (78 %) etsivät miehiä (69 %) todennäköisemmin säästöjä jokapäiväisessä elämässä. Myös lapsiperheet ovat todennäköisemmin säästäneet. Suurin osa vastaajista (73 %) kokee olevansa huomattavasti säästäväisempi kuin vuosi sitten.
Tutkimus osoittaa, että ruokailu on keskeinen säästökohde. 75 % haluaa säästää elintarvikkeissa ja muissa päivittäistarvikkeissa ja 67 % muissa ruokailutyypeissä, kuten ravintoloissa ja kahviloissa syömisessä. Tärkeimmät keinot säästää ovat siirtyminen halvempiin tuotteisiin ja tarjousten suosiminen, mutta myös ruokahävikin ehkäiseminen on tärkeä keino.
- Hintojen noususta puhutaan paljon, ja tiedotusvälineet ovat tulvillaan säästövinkkejä, joten ei ole yllättävää, että säästäminen on vahva teema myös tutkimuksessamme. Suomalaiset suhtautuvat aiheeseen varsin pragmaattisesti - he etsivät säästöjä sieltä, missä se on helpointa, eli päivittäisistä kulutusvalinnoistaan, nSightin toimitusjohtaja Anna Sirkiä kertoo.
Energian hinnannousu suurin huolenaihe
Energian hinnannousu huolestuttaa miltei kaikkia (96 % vastaajista). Asuminen nousi tutkimuksessa kolmanneksi yleisimmäksi säästökohteeksi, ja energiankulutus oli ylivoimaisesti tärkein.
- Vinkit energiankulutuksen vähentämiseksi ovat menneet suomalaisten keskuudessa varsin hyvin perille, sillä 41 % suomalaisista on jo ryhtynyt konkreettisiin toimiin energiankulutuksen vähentämiseksi. Tämä tulos on hyvin linjassa Energiateollisuuden julkaisemien tilastojen osoittaman kotitalouksien sähkönkäytön vähenemisen kanssa, lisää Anna Sirkiä.
Mten olet säästänyt tai vähentänyt kulutustasi?
Elintarvikkeissa ja muissa päivittäistavaroissa 75 %
Muussa ruokailussa, esim. ravintoloissa ja kahviloissa käymistä vähentämällä 67 %
Asumisessa, esim. sähkönkulutuksen tai muiden asumiskustannusten kautta 63 %
Liikkumisessa, esim. autoiluun liittyen 50 %
Palveluissa, esim. Kampaaja/parturi käynneissä 44 %
Lomamatkailussa 43 %
Kulttuurin ja viihteen saralla 37 %
Alkoholin käytössä 36 %
Harrastuksissa 26 %
Muissa asioissa 2 %
Juotko sinäkin itsesi mukavaksi?Kuuntele Spotifysta Seuramiehet - MUKAVAX
energiakriisi energiansäästö inflaatio nSight sähkö säästäminen talous tutkimukset