Eugene Zhyvchik / Unsplash
02:55 - 10.10.2022

viihde / Findance
Polttopuitakin varastetaan Suomessa - Polttopuut tulee säilyttää turvallisesti

Ifin tilastojen mukaan polttopuuvarkauksia tapahtuu vuosittain. Asiakaspalveluun tulee säännöllisesti kysymyksiä myös polttopuiden vakuuttamisesta.

Ensi talvea varten polttopuita on hankittu moniin koteihin ja mökkeihin enemmän kuin aiempina vuosina. Ifin tilastoista käy ilmi, että mökillä tapahtuu vuosittain polttopuuvarkauksia. Tämän välttämiseksi on hyvä miettiä, missä halkopinot säilytetään.

- Ihanteellinen ratkaisu on tietenkin pitää polttopuut lukkojen takana. If suosittelee joka tapauksessa, että polttopuut säilytetään vakuutuspaikalla eli kodin tai mökin lähellä. Ei esimerkiksi hakemalla niitä aina tarvittaessa pidemmältä metsänreunalta, sanoo Ifin omaisuusvakuutusten vakuutuspäällikkö Ismo Ruokoselkä.

Asiakaspalveluun tulee säännöllisesti kysymyksiä polttopuiden vakuuttamisesta, ja polttopuiden varastamisen korvaaminen kuuluu Ifin koti- ja mökkivakuutuksen piiriin. Suomessa tiedustelut eivät ole lisääntyneet merkittävästi tänä syksynä, mutta Tanskassa, yhdessä Ifin toimintamaista, asiakkaiden huoli näkyy yhteydenottojen lisääntymisenä.

Polttopuut tulee säilyttää turvallisesti

Pelastuslain mukaan palavaa materiaalia ei saa säilyttää ullakolla, kellarissa, rakennuksen alla tai välittömässä läheisyydessä siten, että siitä voi aiheutua tulipalon syttymis- tai leviämisvaara ja että se voi vaikeuttaa palon sammuttamista.

If katsoo samoin eikä suosittele polttopuiden varastointia myöskään alueilla, joilla säilytetään tai ladataan ajoneuvoja.

- Jos polttopuiden varastointi edistää tulipalon syttymistä tai leviämistä, sillä voi olla vaikutusta korvauksen määrään. Nämä arvioidaan aina tapauskohtaisesti, Ruokoselkä huomauttaa.

Veneet ja työkalut yleisin kohde

Varkauksia mökiltä tapahtuu ympäri vuoden, mutta eniten vakuutusyhtiölle ilmoitetaan varkauksia touko-kesäkuussa. Syksyllä tai talvella tapahtuneet varkaudet huomataan vasta, kun ihmiset käyvät keväällä ensimmäistä kertaa kesämökillä. Siksi voi olla vaikea tietää, milloin varkaus on tapahtunut.

- Elektroniikkavarkauksia tapahtuu nykyään suhteellisen vähän. Sisätiloista varastetaan myös alkoholia ja keittiötarvikkeita. Pihalta varkaat saattavat viedä grillin tai polkupyörän. Muutama kiuaskin on varastettu vuosien varrella, Ruokoselkä kertoo.



Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!