Pixabay
03:40 - 04.04.2022

viihde / Findance
Puheen varhaiskehitys - Kielen oppimisen edellytykset kehittyvät taaperoikäisenä

Aivosähkökäyrämenetelmä ja sen herätevasteet tarjoavat mahdollisuuksia tehdä tutkimuksia jo vauvaikäisten kielen oppimisesta. Jotta saatuja tuloksia osattaisiin tulkita, tarvitaan kuitenkin paljon tietoa näiden vasteiden ja niiden heijastamien kuulovalmiuksien tyypillisestä kehityksestä.

Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä toimivan Lukivauva-hankkeen tutkimus selvitti suomenkielisen puheen ja siinä esiintyvien muutosten synnyttämien herätevasteiden kehitystä pienillä lapsilla vastasyntyneestä kahden ja puolen vuoden ikään. Hankkeen johdossa on psykologian professori Teija Kujala.

- Tutkittavien lasten määrä vaihteli vajaasta sadasta lähes kahteensataan, mikä on kansainvälisesti poikkeuksellisen suuri otoskoko herätevasteiden tutkimuksissa vauvaikäisillä, neurotieteen dosentti Paula Virtala kertoo.

- Aiemmat tutkimukset aiheesta ovat muutenkin harvalukuisia. Yleensä seuranta ei ulotu kielen varhaiskehityksen kannalta keskeiseen vauvaikään eikä varsinkaan sen yli pikkulapsiaikaan, Virtala jatkaa.


Tutkimuksen mukaan puheen käsittely aivoissa kypsyy voimakkaasti ensimmäisten elinvuosien aikana. Sen myötä kehittyvät kielen oppimisen kannalta keskeiset kuulon kyvyt kuten puheäänten erottaminen. Ne eivät vielä parivuotiailla ole kuitenkaan samankaltaisia kuin aikuisella.

- Joitakin puheen piirteitä kuten äänten kestoja tai korkeuksia lapsen kuulojärjestelmä käsittelee kehittyneemmin, kun taas joidenkin kielelliselle kehitykselle tärkeiden piirteiden, kuten akustisesti melko samankaltaisten vokaaliäänteiden, erottaminen on vielä syntymässä, Virtala sanoo.

Tarkastelussa oli myös perinnöllisen lukivaikeusriskin vaikutus vauva- ja pikkulapsi-iän kuulovalmiuksien kehittymiseen. Kehityksellinen lukivaikeus on lukemaan oppimista vaikeuttava, periytyvä ja yleinen oppimisvaikeus.

- Lukivaikeuden riski näkyi ryhmätasolla puheäänten erottelussa, erityisesti äänenpituuden ja vokaalimuutosten synnyttämissä kuuloherätevasteissa, kaikissa tutkimuksen ikävaiheissa eli vastasyntyneenä, puolen vuoden sekä kahden ja puolen vuoden iässä.

Jatkossa Lukivauva-hankkeen seurannassa selvitetään leikki-iästä kouluikään sitä, miten havaitut puheen käsittelyn poikkeamat lukivaikeuden riskissä ovat yhteydessä luku- ja kirjoitustaitojen kehittymiseen ja ennustavat niitä vauvaiästä lähtien. Samalla tutkitaan musiikki-interventioiden ja musiikkitoiminnan mahdollisuuksia lasten luku- ja kielitaitojen tukemisessa. Kouluikäisten tutkimus on osa Jyväskylän ja Helsingin yliopistojen Musiikin, mielen, kehon ja aivojen huippuyksikön toimintaa vuosina 2022 - 2029.



Ota talteen Spotifyn Vappu 2025 - Suomihitit -soittolista! Klikkaa ja kuuntele!