
Suomalainen designtalo Finlayson lanseeraa vaatemalliston ensimmäistä kertaa sitten 1970-luvun. Mallisto noudattaa Finlaysonin designfilosofiaa ja tuo yhtiön pitkän linjan tekstiiliosaamisen kestäviin, ajattomiin ja miellyttäviin käyttövaatteisiin. Mallisto tulee myyntiin Finlaysonille ja Prismoihin kautta maan.
Kodintekstiileistään tunnettu Finlayson laajentaa yli 200-vuotisen tekstiiliosaamisensa vaatteisiin. Uuden aluevaltauksen myötä yhtiö vahvistaa asemaansa koko arjen kattavana designtalona. Vaatemallisto on taidonnäyte Finlaysonin designfilosofiasta, arkismista, joka jatkaa suomalaista muotoiluperinnettä yksinkertaisilla, toimivilla ja konstailemattomilla arkivaatteilla.
”Arkismin ydinajatus on suoraviivainen: jos se on yksinkertaista, se on kaunista. Halusimme tehdä vaatemalliston, joka on suunniteltu tarpeeseen, suomalaiseen arkeen sopivaksi. Liian usein valitsemme vaatteita, jotka saattavat näyttää hyvältä, mutta osoittautuvat arjessa toimimattomiksi – tälle arkismi on vastaisku”, kertoo Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila.
Arkismi-mallisto on suunniteltu suomalaisena käsityönä: vaatteet ovat syntyneet ilmeestä ja istuvuudesta lähtien palkitun suunnittelija Tiia Vanhatapion sekä Finlaysonin suunnittelijoiden ja Prisman asiantuntijoiden käsissä. Vanhatapio kuvailee mallistoa tyylipuhtaaksi kokonaisuudeksi, joka lainaa linjojaan 60- ja 70-luvuilta tuoden ne tähän päivään.
“Arkismissa tyylikkäät linjat ja Finlaysonin 200-vuotisen historian arkistoprintit yhdistyvät moderneihin väriyhdistelmiin ja nykypäivän arjen vaatimuksiin. Värikylläisyys ja iloisuus kohtaavat funktionalismista tutut pelkistetyt muodot. Arkismissa ei ole yhtäkään ylimääräistä yksityiskohtaa, kaikki on suunniteltu käyttöä ajatellen”, Vanhatapio kuvailee.
Arkismin kilpailuvaltteina mukavuus ja kestävyys Arkismi-mallisto tuo suomalaisten vaatekaappeihin suomalaista designia, joka kestää käyttöä ja aikaa. Vaatteiden helppo yhdisteltävyys, fiksut leikkaukset ajattomat kuosit ja kaikille vartalotyypeille sopivat mitoitukset takaavat, että vaatteet palvelevat käyttäjäänsä vuodesta toiseen.
“Olemme äärimmäisen ylpeitä Arkismi-mallistosta. Markettien valikoimat ohjaavat kuluttamista valtavasti, ja malliston kunnianhimoisena tavoitteena onkin tuoda kestäviä designvaatteita kaikkien saataville”, sanoo S-ryhmän käyttötavarakaupan myyntijohtaja Päivi Hole.
Finlaysonin pukeutumisen ohjenuora, mukavuus on uusi musta, loi suunnittelutyölle selkeän päämäärän. Vaatteiden väljyys palvelee laajasti kaiken kokoisia pukeutujia, vyötäröt eivät kiristä ja materiaalit ovat helppohoitoisia ja miellyttäviä iholla.
”Palattuani Lontoon vuosien jälkeen takaisin Tukholmaan, huomasin, että mukavassa pukeutumisessa on kyse globaalista trendistä, joka pätee yhtälailla Pohjoismaihin ja Suomeen. Arkismi-vaatteista jokainen voi löytää itselleen tyylikkään ja miellyttävän vaihtoehdon, todellisen luottoystävän”, Vanhatapio summaa.
Arkismi-vaatemallisto on saatavilla Finlaysonilla ja Prismoissa kautta maan.
Arkismi Arkismi-vaatemallisto Finlayson Jukka Kurttila muoti Prisma S-Ryhmä Tiia Vanhatapio tuotteet vaatteet