Samsung
11:10 - 06.10.2021 / viihde / Findance
Minttu Räikkönen Samsung-brändilähettilääksi - näin Minttu poseeraa humoristisesti kuin Kimi

Minttu Räikkönen liittyy maailmankuulujen Samsung Galaxy -lähettiläiden joukkoon puolisonsa Kimin esimerkin innoittamana.

Minttu Räikkönen liittyy taitettavien älypuhelinten vallankumoukseen tähdittämällä Samsung Electronics Nordicin uutta ”Flip vai Fold?” -kampanjaa Suomessa. Hänen aviomiehensä Kimi aloitti yrityksen brändilähettiläänä keväällä, joten yhteistyö jatkuu nyt kahden Räikkösen voimin. Kampanja on osa isompaa pohjoismaista kokonaisuutta, jossa Mintun ja Kimin lisäksi ovat mukana muun muassa suomalaiset sukujuuret omaava ruotsalainen supermalli Elsa Hosk, tanskalainen huippujalkapalloilija Kasper Schmeichel sekä vaatesuunnittelija Anine Bing.

”Vahvana ja itsenäisenä naisena Minttu on täydellinen lisä Samsung-lähettiläiden nimekkääseen joukkoon. Minttu edustaa aitoa Do What You Can’t -filosofiaa, jossa omien unelmien saavuttamiseksi uskalletaan heittäytyä, määrittää omia rajojaan uusiksi ja tehdä asioita, joita suurin osa ei tee. Sama asenne ja intohimo määrittävät Samsungin uusien tuotteiden innovaatiota”, sanoo Mika Engblom, Samsungin Suomen mobiililiiketoiminnan johtaja.

Minttu Räikkönen lähti yhteistyöhön mukaan Samsungin tuotteiden ja aviomiehensä innoittamana.

”Samsung on maailmanlaajuinen suuryritys, jonka hienoihin tuotteisiin olen päässyt tutustumaan Kimin kautta. Olen päässyt sisälle siihen, mitä kaikkia ominaisuuksia laitteista löytyy ja tykästynyt niihin, minkä vuoksi olen vaihtanut älypuhelimeni toisesta merkistä Samsung Galaxy Z Flip3:een. Älypuhelin on minulle elintärkeä ja siellä ovat koko perheemme aikataulut ja ohjelmat”, Minttu kertoo Samsung-yhteistyöhön ryhtymisestä.


Ennakkoluulottomasti uuteen

Samsung Electronics Nordicin ”Flip vai Fold?” -kampanja on osa taittuvien puhelinten Samsung Galaxy Z Flip3:n ja Z Fold3:n lanseerausta. Kampanja auttaa havainnollistamaan, miten uusi tekniikka, innovaatiot ja käänteentekevät uutuudet auttavat meitä kiireisen arjen keskellä – oli kyse sitten arkisista asioista, kuten kauppalistan kirjoittamisesta, oman hyvinvointinsa edistämisestä tai elämän tärkeiden hetkien tallentamisesta ja helposta yhteydenpidosta lähimmäisiin.

Nämä eri alojen huippuosaajat tulevat esittelemään uutuustuotteita omilla persoonallisilla tavoillaan. He kertovat tarinansa omalla äänellään ja käyttävät Samsung Galaxy Z Flip3:a ja Z Fold3:a jokapäiväisessä arjessaan. Samalla lähettiläät haluavat innoittaa ihmisiä löytämään oman intohimonsa ja kannustavat omien unelmien seuraamisessa.


Kampanjavideossa on myös humoristinen hetkensä. Minttu yrittää poseerata kuin Kimi! Katso video alla: