Pixabay
04:10 - 06.10.2021 / viihde / Findance
Parkkipaikan löytäminen tai maksullisuus eivät ole suomalaisten pääongelmia pysäköinnissä

Suomalaisia ärsyttää pysäköinnissä eniten parkkiruutujen kapeus. Ruutujen kapeus on ärsytyksen ykköskohde 35 prosentille autoilevista suomalaisista. Ruutuongelma ylittää ärsytyskynnyksen useammin kuin esimerkiksi pysäköinnin maksullisuus tai parkkitilan etsiminen.

– Parkkiruutujen kapeus on varmasti tuttu ongelma kaikille suomalaisautoilijoille, mutta siitä ei ehkä ole puhuttu riittämiin. Se on nykyään jo ilmiö, joka on syntynyt autojen koon kasvaessa. Kyse ei enää ole vain siitä, että täytyy varoa, jottei lapsi kolhi viereistä autoa. Iäkkäitä ruutuja ei kaikkinensa ole suunniteltu nykyautoille, EasyPark Suomen maajohtaja Aleksi Kolehmainen sanoo.

Moni saattaa luulla oletusarvoksi, että pysäköinnissä rassaisi eniten etsiminen tai maksaminen. Pysäköintitilan etsiminen onkin suomalaisia toiseksi eniten ärsyttävä seikka. 33 prosenttia sanoo niin. Maksullisuus on kolmanneksi eniten ärsyttävä seikka. 30 prosenttia kertoo sen ärsyttävän.

Tiedot selviävät EasyParkin elokuussa YouGov-tutkimusyhtiöllä teettämän kansainvälisen tutkimuksen tuloksista. Tutkimus kattaa liki koko Länsi-Euroopan. Pohjoismaista mukana ovat Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska. Tutkimukseen osallistui 1000 suomalaista, joista 51 prosenttia on naisia ja 49 prosenttia miehiä.


Parkkitilaa löytyy helpohkosti

Suomalaiset ovat eurooppalaisessa vertailussa tunnetusti huomattavan herkkiä turhautumaan parkkitilan etsimiseen. EasyPark on tutkinut asiaa viimeksi vuonna 2018. Siksi kapeiden ruutujen ongelman nouseminen ärsyttävyydessä etsimisen edelle on huomattavaa.

– Maksullisuuden osalta taas se, että se on nykyään vasta kolmanneksi suurin ärtymyksen lähde, kielii kulttuurinmuutoksesta. Parkkihallit nostavat jatkuvasti suosiotaan ja maksullisuus on pysäköinnissä muutoinkin yleistynyt, joten suomalaiset ovat alkaneet tottua siihen, Kolehmainen toteaa.

Iso syy suomalaisten turhautumisherkkyyden taustalla on tottumattomuus. Suomalaisista vain 6 prosenttia kertoo kohtaavansa viikoittain ongelmia parkkitilan löytämisessä. Esimerkiksi espanjalaisista 21 prosenttia ja italialaisista 17 prosenttia kohtaa tämän ongelman päivittäin.

Muissa Pohjoismaissa parkkitilaa löytyy yhtä helposti kuin Suomessa.


Ruotsi on paljon edellä modernissa hallipysäköinnissä

Kätevintä pysäköinti on luonnollisesti sille suunnitelluissa halleissa. EasyParkin maaliskuussa teettämästä kyselytutkimuksesta selvisi, että jo 53 prosenttia suomalaisista parkkeeraa keskusta-alueilla yleensä parkkihalliin. Kuitenkin hallipysäköinnin maksamisessa muut pohjoismaalaiset ovat huomattavasti modernimpia.

Suomalaiskuskeista 27 prosenttia on maksanut hallipysäköinnin tai suljetulle ulkoparkkialueella pysäköinnin pysäköintisovelluksella. Ruotsissa vastaava prosentti on 50, Norjassa 48 ja Tanskassa 35.

– 86 prosenttia suomalaisista toivoisi, että parkkihallipysäköinnin voisi maksaa menemättä maksuautomaatille. Se käy järkeen. Jokainen autoilija tietää tunteen, kun lampsitaan pitkin parkkihallia maksuautomaattia etsimässä. Kun yli puolet suomalaisista käyttää yleensä kaupunkien keskustoissa parkkihallia ja 86 prosenttia haluaa maksaa mobiilisti, mutta vain 27 prosenttia on maksanut parkkihallissa pysäköintisovelluksella, kaupunkiliikennettä voidaan kätevöittää yhä paljon, Kolehmainen kertoo.