Alamy / AOP
06:10 - 03.09.2021 / viihde / Findance
Liian moni lapsiperhe on jäänyt korona-aikana yksin - Albertin olohuone Kampissa avautuu jälleen 6.9. perheiden kohtaamisille

Koronarajoitusten aiheuttama sosiaalisten kontaktien väheneminen on lisännyt yksinäisyyttä, uupumusta ja parisuhdeongelmia lapsiperheissä. HelsinkiMission Albertin olohuone on kohtaamispaikka, joka tarjoaa perheille yhteisöllisyyttä ja vertaistukea.

Albertinkatu 33:ssa sijaitseva Albertin olohuone helpottaa lähiseudun vauva- ja pikkulapsiperheiden elämää. Koronatauon jälkeen Olohuoneen ovet avautuvat maanantaina 6. syyskuuta. Toiminta käynnistyy pienimuotoisesti.

Korona-ajan kurimuksessa lapsiperheiden voimat ovat olleet vähissä ja yksinäisyys entistäkin yleisempää. Kun sosiaalisia kontakteja on pitänyt karsia, monen perheen turvaverkot ovat kaventuneet ja ongelmat lisääntyneet. Palvelujen ja harrastusten puute on vaikeuttanut vertaistuen löytämistä.

- Perheillä on valtava kaipuu yhteisöllisyyteen. Yksinäisen arjen vastapainoksi toivotaan hengähdystaukoja, aikuisia juttukavereita ja tietysti lapsille muiden lasten seuraa, josta monella pandemia-ajan pienokaisella on ollut pulaa. Nyt pystymme ainakin hieman helpottamaan tilannetta, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Olavi Karvonen kuvailee.


Albertin olohuone luo mahdollisuuksia sosiaaliseen verkostoitumiseen ja osallisuuteen kuormittavan poikkeusajan keskellä. Vanhemmat pääsevät vaihtamaan kokemuksia kahvittelun merkeissä ja lapset oppimaan sosiaalisia taitoja ja vuorovaikutusta. Seniori-ikäiset vapaaehtoiset huolehtivat, ettei kukaan jää yksin. Toiminnan kohderyhmää ovat erityisesti perhevapaalla olevat pääkaupunkiseudun vanhemmat sekä englanninkieliset perheet.

- Vanhemmille samassa elämäntilanteessa olevien aikuisten tapaaminen on tärkeää ja auttaa jaksamaan arjen pyörittämistä, Karvonen sanoo.

Vuonna 2012 avattu Albertin olohuone on tullut tutuksi sadoille lapsiperheille. Ennen pandemiaa, vuonna 2019 käyntikertojan määrä oli lähes 2 700 ja mukana toiminnassa 72 vapaaehtoista.

Koronaturvallisuuden varmistamiseksi kävijämäärää on toistaiseksi rajoitettu: samanaikaisesti tilassa voi olla enintään kahdeksan vanhempaa lapsineen sekä kaksi vapaaehtoista. Terveysturvallisuutta noudatetaan myös kaikessa toiminnassa. Tilojen puhtaudesta ja hygieniasta pidetään huolta tehostetusti. Aikuisilta edellytetään kasvomaskin käyttöä. Paikalle saavutaan vain terveenä.

Albertin olohuone on avoinna syyskaudella maanantaisin ja torstaisin klo 9.30-14. Maanantaisin keskustelukielenä käytetään pääosin englantia.

Avajaispäivänä 6.9. klo 9:30-14 Albertinkatu 33:n sisäpihalla järjestetään avoimien ovien päivä, jolloin on mahdollisuus tutustua toimintaan. Kahvitarjoilu ja puuhaa lapsille. Albertin olohuone toivottaa perheet tervetulleeksi.