Gummerus
06:10 - 16.08.2021

viihde / Findance
Julia Thurén pohtii kirjassaan, miten turhan kuluttamisen voisi lopettaa

Me suomalaiset ostamme ja omistamme liikaa tavaraa. Kaikki tietävät, että nykymuotoisen kuluttamisen on muututtava, mutta miten?

Julia Thurénin Kaikki kuluttamisesta – Näin aloin käyttää rahojani paremmin on yleissivistävä ja käytännönläheinen tietokirja, joka kertoo konkreettisin vinkein, miten turhan kuluttamisen voisi lopettaa ja mihin omat rahat on järkevintä käyttää.

Älä osta turhaa paskaa, sanoo työkseen rahasta kirjoittava Julia Thurén aina itselleen ja muille, sillä hän tietää, ettei se tee hyvää hänelle, saati maapallolle. Siitä huolimatta hän ostaa.

”Mistä tarve kuluttaa tulee? Ja vastaako kuluttaminen tähän tarpeeseen, vai voisiko tarve täyttyä jollain muulla tavalla? Tämä kirja auttaa lukijaa määrittelemään sen, mikä juuri hänelle voisi olla turhaa paskaa.”

Thurén avaa uutuuskirjassaan, miten hän on onnistunut muuttamaan kulutustapojaan. On ihan ok käyttää samaa asua uudestaan, ja ennen lapsen syntymää ei ole pakko ostaa varmuuden vuoksi unipussia.

”Uusia hankintoja miettiessä voi olla hyvä kysyä itseltään: Mitä lisäarvoa ostos todella antaa elämään? Ratkaiseeko se jonkun arjen ongelman?”

Samalla kirja auttaa ymmärtämään muun muassa kuluttamisen juuria, kapitalismia, kiertotaloutta ja vastuullista sijoittamista.

”Kuluttaminen ei koskaan ole vain yksilön oma asia, vaan se liittyy tiiviisti nykyisten ja tulevien ihmisten ja muiden lajien elämänlaatuun. Ilmastokriisi, luonnon monimuotoisuuden kriisi sekä eriarvoistuminen lävähtävät naamalle juuri kulutuspäätöksiä tehdessä.”

Julia Thurén (VTM) on toimittaja, somevaikuttaja ja tietokirjailija, jonka uutuus Kaikki kuluttamisesta on jatkoa suositulle Kaikki rahasta -kirjalle. Thurén pitää Yle Areenassa Melkein kaikki rahasta -podcastia, kirjoittaa Juliaihminen-blogia ja suorastaan rakastaa rahasta ja tasa-arvosta puhumista. Thurénin #minäpuhunrahasta-postaussarja on innostanut naisia ja miehiä säästämään, sijoittamaan – ja ymmärtämään, mitä etuoikeutettu asema tarkoittaa.

Kaikki kuluttamisesta – Näin aloin käyttää rahojani paremmin on saatavissa myös äänikirjana Heljä Heikkisen lukemana.



Ota talteen Spotifyn Vappu 2025 - Suomihitit -soittolista! Klikkaa ja kuuntele!