Makeisbrändi Panda tutki suomalaisten makeisten kuluttamiseen liittyviä toiveita ja tapoja. Verkkopaneelin tulokset paljastavat, että tutut ja turvalliset valinnat vetoavat suomalaisiin myös makeisten saralla: valtaosa toivoo kauppojen hyllyihin klassikkomakeisia (55 % vastaajista), yksinkertaisia makuyhdistelmiä (31 %) ja vastuullisesti tuotettuja makeisia (29 %).
Vastaajista 68 on sitä mieltä, että parhaat makeiset tulevat Suomesta, kun taas 54 prosenttia toivoo saataville lisää Suomessa tai suomalaisista raaka-aineista valmistettuja makeisia.
”Suomalaisten makeismaku on konstailematon ja simppeli, ja kotimaisuus on herkkusuille tärkeää. Kotimaisuus myös yhdistyy suomalaisten mielissä vastuullisuuteen. Kyselyssä nimittäin selvisi, että suomalaisille mieluisin tapa valita vastuullisemmin makeishyllyllä on juurikin kotimaisten makeisten suosiminen. Tämä on iloinen uutinen, sillä me Pandalla panostamme kotimaisuuteen muun muassa siten, että makeistuotantomme on kokonaan Suomessa”, Pandan markkinointipäällikkö Anna Willberg sanoo.
Tutkimus kertoo, että useimmat suomalaiset herkuttelevat vähintään kerran viikossa (73 % vastaajista). Herkkuhetket liittyvät useimmiten vapaa-aikaan ja erityisiin ilon hetkiin, kuten viikonlopun viettoon (49 % vastaajista), elokuvan katseluun (49 %) ja juhlintaan (37 %).
Valtaosa suomalaisista toivoo makeisvalmistajilta vastuullisuutta
Valtaosa suomalaisista toivoo makeisvalmistajilta vastuullisempaa toimintaa ja näkyvämpää viestintää tuotteiden vastuullisuudesta ja kotimaisuudesta, tutkimustuloksista ilmenee. 73 prosenttia vastaajista katsoo, että makeisvalmistajien tulisi nostaa entistä aktiivisemmin esiin koko makeisalaa koskettavia vastuullisuuskysymyksiä, ja yhtä moni toivoo, että valmistajat viestisivät vastuullisista makeisista selkeämmin suoraan pakkauksessa.
Lisäksi 74 prosenttia toteaa, ettei oikeastaan tunne makeisten vastuullisuuskysymyksiä tarpeeksi hyvin, jotta osaisi valita vastuullisemman makeisen.
”Yksittäisen herkkusuun voi olla vaikea hahmottaa, minkälaisia asioita esimerkiksi vastuullisen kaakaontuotannon kysymyksiin liittyy. Mitä selkeämmin me makeisten valmistajat avaamme tuotteidemme vastuullisuuteen liittyviä asioita, niin onnistumisia kuin haasteita, sitä helpompi myös kuluttajien on kiinnostua aiheesta ja tehdä valveutuneempia päätöksiä kauppojen makeishyllyillä”, Orkla Suomen vastuullisuusjohtaja Katja Salminen toteaa.
Juotko sinäkin itsesi mukavaksi?Kuuntele Spotifysta Seuramiehet - MUKAVAX