Mika Vallineva
12:10 - 18.07.2021 / musiikki / Findance
Sanan tuleva Sä tuut muistaa -single viimeistelee artistin henkilökohtaisen kasvutarinan

Sana julkaisee 23.7.2021 uuden singlen "Sä tuut muistaa" joka niputtaa yhteen neljän biisin kokonaisuuden jotka käsittelevät vahvasti henkilökohtaisella tasolla Sanan (Sanna Rönnberg) lähimenneisyyden elämänvaihetta.

Kun Sana joutui toistamiseen petetyksi, hän luuli ettei ansaitsisi tai saisi ikinä ketään joka kohtelisi häntä hyvin.

”Kun itsetunto poljetaan lattiasta läpi, on vaikea nähdä itsessään tai tulevaisuudessaan mitään hyvää. Olin vihainen ja ihan helvetin katkera, varsinkin niille mimmeille, jotka lähtivät siihen, vaikka tiesivät minusta.”, Sana muistelee.

Katkerista ajatuksista syntyi Seireeni, johon Sana latasi suorat sanat hänen kumppaninsa kanssa petipuuhiin ryhtyneille naisille.

Sana antoi puolisolleen useita mahdollisuuksia, mutta muutosta ei tapahtunut. Tunteensa hän purki kappaleeksi, ja kun Seireenin laulu hiljeni, oli aika julkaista avoin kirje Sanan entiselle kumppanille. Kappale tehtiin heidän ollessa vielä yhdessä, mutta Lupaa julkaistiin kuitenkin vasta parin erottua.

”Se oli pitkä ja kipeä matka. Se on ollut ainoa biisi, jota äänittäessä romahdin studion lattialle itkemään. Se oli oikeasti tuskaa ja kyyneliä, alusta loppuun. Se on pala mun sydäntä.”

Eron jälkeen Sana tunsi olonsa helpottuneeksi, mutta yksinäiseksi. ”Se oli erikoista, että tunsin sellaista yksinäisyyttä, sillä olin kuitenkin jo suhteessakin ollut tosi yksin. Ensimmäiset kuukaudet olivat hankalia, ja sitten se helpotti.” Ajatukset muotoutuivat jälleen tekstiksi paperille ja paperilta kappaleeksi. Viimeinen henkii suhteen jälkeistä epätoivoa, kosketuksen kaipuuta ja hetken huumaa. Siinä on Tinder-seikkailuja ja pelkoa, mutta myös ripaus toivoa.

”Tavallaan sitä toivoi löytävänsä jonkun, koska oli niin yksin, mutta kuitenkin sitä pelkäsi. Ei halunnut tulla jälleen satutetuksi. Joskus on helpompi hakea kosketusta ilman tunteita, mutta pitää tiedostaa, että se voi viedä mielialaa myös alemmas.”

Yksinäisyyden tunteet helpottivat kuukausien kuluessa ja yksinolo alkoi tuntua hyvältä. ”Nautin yksin olemisesta ja siitä rauhasta. Ei tarvitse huolehtia kuin itsestään, ja tietenkin kissoistani. En enää edes kaipaa ketään elämääni, elämä on paljon parempaa yksin.”

Sana aloitti viime vuoden keväänä mittavan elämäntaparemontin, jonka myötä hän on oppinut hyväksymään kehonsa ja rakastamaan itseään, eikä se ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Sana on otettu saamastaan huomiosta. ”Treffikutsuja tulee ovista ja ikkunoista, olen niistä ihan ihmeissäni!”, Sana nauraa. Inboxit täyttyvät päivittäin kehuista ja kauniista sanoista. Se on kohentanut artistin itsevarmuutta entisestään - hän suorastaan hehkuu hyvää oloa ja energiaa.

Useamman biisin mittainen tarina tulee päätökseensä 23.7.21, kun Sana julkaisee ”Sä tuut muistaa” – nimisen kappaleen. Epävarmasta ja petetystä naisesta kasvoi itseään rakastava ja arvostava, itsenäinen nainen. ”Kappaleiden takana on monesti elettyä elämää, ne asiat ovat tapahtuneet jollekin, ja minun kohdalla nämä asiat tapahtuivat minulle. Ne ovat elämääni.”, Sana huokaa. ”Onneksi tämä tapahtumasarja sai onnellisen lopun, asiat ovat hyvin nyt, enkä ole enää katkera kenellekään. Mennyt on mennyttä, ja nyt mennään täysillä eteenpäin.”

artikkelin avainsanat:
Sana