Ismo Pekkarinen / AOP
22:10 - 10.06.2021

viihde / Findance
Mökkeilijän muistilista - pakkaa nämä apteekkituotteet mukaan mökille

Kesä kutsuu mökkeilemään. Uuden mökkikauden alkaessa on hyvä tehdä päivitys mökin lääkekaappiin. Yliopiston Apteekin asiantuntija kokosi listan apteekkituotteista mökkitarpeisiin.

Olipa kyseessä mökkiviikonloppu tai koko kesäloman mittainen mökkeily, on hyvä miettiä etukäteen, mitä kannattaa varata mukaan mökille, jotta vapaa-ajan vietosta tulisi mahdollisimman huoletonta ja onnistunutta. Mökillä puuhastellessa voi sattua pieniä haavereita, jolloin ensiapupakkaus kannattaa varata käden ulottuville. Pienet kolhut ja naarmut voi hoitaa kätevästi tällöin itse.

- Tuotevalikoimaamme kuuluu valmiita ensiapupakkauksia, joista löytyy sidetarpeita, haavapyyhkeitä ja laastareita. Ensiapupakkauksia on myös kätevinä matkakokoina. Tärkeimmät tavarat voi koota myös itse kotitekoiseksi ensiapulaukuksi. On hyvä varata ensiapulaukkuun ainakin haavanpuhdistusaine, pienet sakset, laastareita tai muita sidetarpeita, punkkipihdit, sekä paketti hydrokortisonitabletteja ampiaisen piston varalta, asiakaspalvelupäällikkö Jonna Antikainen Yliopiston Apteekista kertoo.

Mökkireissun aikana on tärkeää huolehtia hygieniasta erityisesti silloin, jos mökillä ei ole sähköä tai juoksevaa, juomakelpoista vettä. Puhtaus tekee olosta miellyttävämmän ja auttaa suojautumaan taudinaiheuttajilta. Loman aikana moni haluaa huolehtia myös ulkonäöstään, joten matkatavaroiden joukosta on hyvä löytyä myös joitakin ihonhoidon perustarvikkeita.

- Käsihygieniasta huolehtiminen saippuan ja juoksevan veden avulla on ensisijaisen tärkeää, mutta käsidesi tehostaa vaikutusta. Jos vatsa menee sekaisin, ovat nesteytysjuomat ja ripulilääke paikallaan. Pienet matkakoot, kasvosuihkeet ja misellivesi ovat näppäriä vaihtoehtoja ihonhoidosta huolehtimiseen. Valikoimiimme kuuluu myös hoitavia pesunesteitä, joilla voi pestä päivän pölyt ja aurinkosuojatuotteet pois päästä varpaisiin, Antikainen jatkaa.


Antikaisen mukaan mökkiapteekkiin voi varata esimerkiksi seuraavat tuotteet:

Ensiapupakkaus
Hyttyskarkotteet
Antihistamiinitabletit
Kipulääke
Kyypakkaus
Pinsetit ja punkkipihdit
Sidetarpeita ja laastareita
Haavanpuhdistusaine

Desinfioiva käsigeeli tai -huuhde
Aurinkosuojatuotteet
Kylmägeeli/-spray
Hydrokortisonivoide/antihistamiinipuikko
Ripulilääke ja nesteytysjuoma
Hoitava pesuneste, joka soveltuu kasvoille ja vartalolle
Matkakokoisia hygieniatarvikkeita

- Omat reseptilääkkeet on aina syytä olla matkassa. Kipulääkepakkaus on hyvä päivittää uuteen, jos paketti on ollut mökillä talven yli. Ja jos jotakin tärkeää unohtui, lääkkeet voi tilata verkkokaupastamme (ya.fi) myös mökille tai matkan varrella olevaan noutopisteeseen. Farmaseuttimme ja kosmetologimme palvelevat verkkokaupan chatissa kello 7–24, Antikainen muistuttaa.



Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!