Anton Sucksdorff
06:10 - 08.06.2021

musiikki / Findance
JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii saapuu elokuvateattereihin 27.8.

JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii nähdään valkokankailla 27. elokuuta 2021.

Kymmenen vuoden ajalta taltioitu videomateriaali on koostettu koko illan elokuvaksi. Mukana on myös JVG:n eli Jare Brandin ja Ville Gallen sekä yhtyeen tarinaa rakentamassa olleiden taustavaikuttajien ja perheenjäsenten haastatteluja ja tarinoita.

Elokuvan tuottaa Cocoa Play ja ohjaavat Taito Kawata ja Miika Särmäkari.

"Annoimme elokuvantekijöille vapaat kädet rakentaa avoin ja rehellinen kertomus tähänastisesta matkastamme. Emme halunneet olla itse vaikuttamassa elokuvan sisältöön ja olemme otettuja, että tämä kansainvälisen tason tekijätiimi on pystynyt tiivistämään sen näin erinomaisesti", Jare ja VilleGalle summaavat lopputulosta.

Elokuva tulee sisältämään paljon ainutlaatuista materiaalia, jota nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Elokuvan tekijät ovat poimineet laajasta kokonaisuudesta mukaan lukuisat käänteet ja kiinnostavat yksityiskohdat.


"Matkassamme on kulkenut videokamera alusta lähtien ja materiaalia on kuvattu satoja tunteja. Tämän sisällön läpikäyminen on ollut elokuvantekijöiltä ja työryhmältä iso sekä haastava prosessi ja olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä."

Elokuvaa on työstetty pitkään. Ensimmäisistä keskusteluista tuotannon kautta ensi-iltaan tulee kuluneeksi yhteensä liki kolme vuotta.

"Pitkän odotuksen jälkeen meillä on hienot fiilikset, että saamme dokumentin vihdoin kaikkien nähtäväksi valkokankaalle", JVG kertoo.

JVG-elokuvan levittää SF Studios ja se tulee elokuvateatterilevityksen jälkeen yksinoikeudella katsottavaksi Elisa Viihteen vuokraamoon ja Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalveluun.

Katso traileri alla:



Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!