
Made in Finland - tarina Nokiasta -sarjaa aletaan kuvata ensi viikolla Oulun kuvausjaksolla. Kyseessä on tositapahtumiin perustuva draamasarja läheltä piti -tilanteista globaalin menestystarinan ensiaskeleilla. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Maarit Lalli.
Sarjan pääosissa nähdään vakuuttava kattaus tämän hetken kiinnostavimpia näyttelijöitä, muun muassa Satu-Tuuli Karhu, Emil Kihlström, Aku Sipola, Oona Airola ja Sampo Sarkola. Sarja julkaistaan C Moressa keväällä 2022.
Made in Finland - tarina Nokiasta on kiehtovasti kerrottu kertomus Nokian ensimmäisistä askeleista kohti maailmanlaajuista menestystä. C More -alkuperäissarjan keskiössä ovat nuoret ja neuvokkaat asianajajat, nerokkaat insinöörit ja ajan hermolla oleva johtaja, joiden rohkeus pelasti koko yhtiön. Draamasarjan käsikirjoittaa ja ohjaa Jussi-palkittu Maarit Lalli (Kohta 18, Käenpesä, Sydänjää), joka on tehnyt vuosien laajamittaisen taustatyön Nokian historiaan.
"Nokian huippumenestyksen takana on monia kertomattomia ihmiskohtaloita. Tarinoita ihmisistä, joiden intohimo työhön teki menestyksen mahdolliseksi. Syntyi ihme ja maailma valloitettiin, mutta taustalla oli myös menetyksiä ja epätoivon hetkiä. Ensimmäisestä GSM-puhelusta on 30 vuotta. Asianosaisilla on tarpeeksi etäisyyttä historiaan ja asioista uskaltaa puhua vapaasti", kuvailee sarjan käsikirjoittaja-ohjaaja Maarit Lalli.
Made in Finland -sarjan kuvaukset alkavat ensi viikolla Oulussa, jonka jälkeen kuvaukset jatkuvat keskikesään saakka muun muassa Helsingissä ja Salossa. Kesän jälkeen kuvauksia jatketaan vielä syksyllä. Kuusiosainen draamasarja saa ensi-iltansa C More -suoratoistopalvelussa keväällä 2022. Sarjan tuottavat C Morelle ja MTV:lle Rabbit Films ja Aurora Studios. MTV:n ja C Moren lisäksi sarjaa rahoittaa Finnish Impact Film Fund.
"Tätä tarinaa me suomalaiset olemme odottaneet. Mitään näin uskomatonta ei olisi ikinä voinut vain keksiä. Maarit on tehnyt erittäin kunnioitettavan taustatyön käsikirjoitukseensa ja Made in Finland - tarina Nokiasta täydentää upeasti laadukkaiden C More -alkuperäissarjojen kattaustamme. Sarjasta tulee varmasti vuoden 2022 puhutuimpia uutisaiheita", iloitsee C Moren sisällöistä vastaavan MTV:n draamapäällikkö Jani Hartikainen.
"Nokia on kansallisaarre. Sarja on eeppinen sankarikertomus nousuineen ja laskuineen, tarina siitä miten pienestä Suomesta ja pikkuruisesta Salosta nousi maailman ykköseksi matkapuhelin, joka muutti elämämme. Maaritin luoma sarja tulee tuomaan esiin ihmiset ihmeen takana", kertoo käsikirjoitetun sisällön päällikkö Minna Haapkylä Rabbit Filmsiltä.
Sarjan pääosissa nähdään tämän hetken kiinnostavimmat näyttelijätähdet. Päärooleissa näyttelevät Satu-Tuuli Karhu (Eden, Marian paratiisi), Emil Kihlström (Siinä näkijä missä tekijä), Aku Sipola (Metsäjätti), Oona Airola (Oma maa, Hotel Swan Helsinki) ja Sampo Sarkola (Ikitie, Sorjonen). Karhu ja Kihlström näyttelevät nuoria, vastavalmistuneita lakimiehiä, jotka päätyvät kylmiltään yhdysvaltalaisoikeuteen puolustamaan Nokiaa jättiyritys Motorolaa vastaan. Aku Sipola esittää omapäistä oululaisinsinööriä, jonka pakkomielteinen kekseliäisyys johtaa käänteentekevän Nokia 101 -puhelinmallin kehittämiseen. Kehitystyössä auttaa hänen vaimonsa, jota esittää Oona Airola. Sampo Sarkola nähdään Nokian johtoon nousevana Jorma Ollilana, miehenä joka sai taakseen koko kuohuntavaiheessa olevan yrityksen ja nosti sen menestykseen. Muita näyttelijöitä julkaistaan myöhemmin.
"Hyvällä tavalla jännittää, niin kuin aina ennen kuvauksia. Maarit Lalli on kirjoittanut sarjan fiktioksi esikuvien inspiroimana ja on innostavaa saada näytellä henkilöä, jonka vaikutus Suomen yrityselämälle on ollut poikkeuksellisen merkittävä. Mistään imitaatiosta ei ole kyse, vaan tässä roolityössä Nokian tarina on ensisijassa", kertoo Sampo Sarkola sarjan kuvausten aloittamisen kynnyksellä.
Made in Finland - tarina Nokiasta julkaistaan C More -suoratoistopalvelussa keväällä 2022.
MADE IN FINLAND - TARINA NOKIASTA -SARJAN HAHMOT
Katarina Tammi (Satu-Tuuli Karhu)
Vastavalmistunut lakimies Katarina Tammi haaveilee asianajotyöstä ihmisoikeuksien parissa, mutta työttömyyden uhatessa hyppää auttamaan ystäväänsä Akia Nokian Salon konttorin lakiosastolle. Intohimoisesti työhönsä suhtautuva Katarina kulkeekin Nokialla vaikeuksien kautta voittoon, ja rankan työn ja hyvän palkan yhdistelmä koukuttaa. Hän joutuu kuitenkin tekemään valinnan kunnianhimon ja lojaaliuden välillä.
Aki Makkonen (Emil Kihlström)
Katarinan oikeustieteellisen kurssikaveri Aki Makkonen tulee varakkaasta perheestä ja on päässyt hyviin hommiin Nokialle, mutta hänen huoleton ulkomuotonsa kätkee sisälleen salaisuuksia. Aki tukeutuu työssään Nokialla vahvasti Katarinaan, mutta on tiukan paikan tullen myös mies paikallaan.
Risto Salminen (Aku Sipola)
Lahjakas, mutta omalaatuinen insinööri Risto Salminen työskentelee Nokian Teknologiakylässä Oulussa. Hän suhtautuu pakkomielteisesti unelmaansa vallankumouksellisen kannettavan puhelimen kehittämisestä, ja saakin puhuttua tiimin innokkaita insinöörejä ympärilleen. Yritysjohdon aiheuttamista takaiskuista huolimatta tiimi puskee sinnikkäästi eteenpäin, ja Jorma Ollilan astuttua Nokian johtoon, hänen työnsä vihdoin palkitaan.
Vuokko Salminen (Oona Airola)
Riston vaimo Vuokko on myös Oulun Teknologiakylän lahjakkaita insinöörejä. Hänelläkin työt tuppaavat tulla kotiin, mutta Vuokolla on miestään realistisempi kuva tulevaisuudesta matkapuhelinalalla.
Jorma Ollila (Sampo Sarkola)
Nokian johtokabineteissa käydään kovaa valtakamppailua toimitusjohtaja Kari Kairamon traagisen itsemurhan jälkeen. Jorma Ollila nousee numeroiden taakse piiloutuvan talousjohtajan roolista Nokian johtoon ja saa haasteekseen kääntää kurssin kaaokseen ajautuneessa yhtiössä.
Aku Sipola C More Emil Kihlström Maarit Lalli Made in Finland Made in Finland - tarina Nokiasta MTV3 Nokia Oona Airola Sampo Sarkola Satu-Tuuli Karhu