Like Kustannus
22:10 - 16.03.2021

elokuvat / Findance
Like julkaisee tuoreeltaan suomeksi Quentin Tarantinon esikoisromaanin Once Upon a Time in Hollywood

Quentin Tarantinon odotettu esikoisromaani Once Upon a Time in Hollywood julkaistaan 29. kesäkuuta. Like julkaisee teoksen samaan aikaan alkupainoksen kanssa.

Like Kustannus on ostanut oikeudet Quentin Tarantinon esikoisromaaniin Once Upon a Time in Hollywood. Teos perustuu Tarantinon samannimiseen menestyselokuvaan (2019). Romaani syventää elokuvan kahden päähenkilön, tv-näyttelijä Rick Daltonin ja hänen sijaisnäyttelijänsä Cliff Boothin taustoja ja elokuvan juonta.

– Olen kasvanut lukemalla elokuvista tehtyjä romaaneja ja ne ovat edelleen suuri intohimoni. Siksi olenkin ylpeä voidessani ilmoittaa, että Once Upon a Time in Hollywood -romaani on minun panokseni tähän usein marginaaliin jäävään mutta rakastettuun kirjallisuuden alalajiin. Olen innoissani siitä, että voin syventää hahmojani ja heidän maailmaansa myös kirjallisessa muodossa ja toivon, että onnistun tässä pyrkimyksessäni, Tarantino sanoo lausunnossaan.

Quentin Tarantino on eräs aikamme merkittävimpiä elokuvaohjaajia. Once Upon a Time in Hollywood on hänen yhdeksäs ohjauksensa. Se voitti kaksi Oscaria ja kolme Golden Globe -palkintoa. Oscar-ehdokkuuksia oli peräti 10. Elokuvan pääosissa nähdään mm. Leonardo DiCaprio, Brad Pitt, Margot Robbie, Dakota Fanning ja Al Pacino.