Vindirekt
04:10 - 14.03.2021

viihde / Findance
Vindirekt tuo markkinoille ensimmäisen hiilineutraalin kuohuviinin, jonka hiilijalanjälki on laskettu viinitarhalta Suomeen saakka

Helsingin Suvilahdessa toimiva, yksityisomisteinen viinien maahantuoja Vindirekt lanseeraa luomusertifioidun Think-kuohuviinin. Yrityksen yli 20-vuotisen toiminnan aikana monesta viinintekijästä on tullut ystäviä. Nimensä mukaisesti projekti syntyi tarpeesta ajatella miten eri tavoin maahantuoja voi osallistua ilmastotalkoisiin. Lisäksi ihmisillä on kasvava tarve selkeästi avattuun tietoon, miten omilla valinnoillaan voi vaikuttaa.

”Vindirektin ydinarvoihin on kirjattu vastuullisuus, jota vasten arvioimme toimintaamme. Toiveenamme on positiivisesti inspiroida alaa ja tulemme jakamaan kaiken tiedon avoimesti. Jos joku jotain tästä kopioi, olemme onnistuneet. Valitsimme tähän pilottiprojektiin kuohuviinin, sillä vastuullisuus ei ole vakava aihe – vaikkakin vakavasti otettava aihe”, toteaa Vindirektin markkinointipäällikkö Meri Dow.

Mukaan haluttiin mahdollisimman paljon suomalaista osaamista. Think-kuohuviinin etiketin on suunnitellut Antero Nuutinen ja kompensoinnin yhteistyökumppani on Nordic Offset. Laskelman teki Luonnonvarakeskus eli LUKE. Luonnollisista syistä viini tulee kuitenkin Italiasta. Sen on tehnyt Corvezzon perhetila, joka lähti mukaan innolla.

“Keräsimme tuotantoketjun aktiviteettitietoa läpi laajasti, aina rypäleiden viljelystä, viinin valmistuksesta ja Suomeen kuljettamiseen. Lisäksi työhön sisältyi mm. pullojen ja lasin valmistus elinkaarisesti. Yhden Think-pullollisen hiilijalanjäljeksi tuli 1,0 kg CO2 eq per pullo (0,75 l). Tästä esimerkiksi logistiikka kokonaisuudessaan on 11%. ” toteaa LUKE:n erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri.


Viinin on valmistanut pitkän linjan italialainen Corvezzon perhetila. Viinitilan toiminnasta vastaa uusi sukupolvi, joka haluaa antaa takaisin alueelle, jolla ovat viljelleet. Corvezzolla ollaan sitoutuneita vankkumattomaan ilmastotyöhön ja perhetilalla on käytössä lukuisia ympäristövastuullisia toimintatapoja, kuten päästötöntä aurinkoenergiaa ja kiertotaloutta. Myös ympäristölle haitalliset torjunta-aineet on korvattu luonnollisilla menetelmillä.

Think-kuohuviini on tehty Pohjois-Italiassa sijaitsevan Trevison maakunnan tyypillisistä rypäleistä, joita ovat Glera, Chardonnay sekä Pinot Blanc. Viini on luomusertifioitu. Pirteän hedelmäisen Think-kuohuviinin hienostuneet kuplat korostavat omenaisia ja päärynäisiä aromeja. Runsas viini on oiva kumppani salaateille, kasvisruoille ja muulle pikkupurtavalle.

Think-kuohuviini tulee Alkon tilausvalikoimaan ja nettikauppaan arviolta 22.3.2021. Se on myös Vindirektin horeca-valikoimassa. Tuotteen hinta on 13,49 € / 0,75l.



Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!