
Vesa-Matti Loirin ääntä Loiriplukari-taiteilijanimellään imitoinut Kalle Taivainen nousi yllättäen yleisön ja median lemmikiksi vuonna 2017 jo kulttiklassikoiksi nousseilla kappaleilla Ei voi laittaa verotukseen sekä Tää kesä meni Airistolla. Biisit toivat tuolloin Afrikassa asuneen Taivaisen synnyinmaahansa loppuunmyydyille keikoille, televisioon sekä mainoksiin, ja saaga on jatkunut siitä saakka.
Muiden muassa Xysman ja Magenta Skycoden riveistä tuttu mies tekee jälleen paluun levyttävän taiteilijan rooliin, sillä Svart Records julkaisee tammikuun lopussa Loiriplukarin levyn Kiitos & 3.
Taiteilija itse selventää julkaisuprojektia seuraavasti:
”Pian julkaistavalta vinyyliltä löytyy Loiriplukarin ensimmäinen ja kolmas albumi, molemmat siis saa samassa paketissa. Kokonaisuuden A-puolella on aiemmin CD:nä ja digitaalisesti julkaistu Kiitos (Karhuvaltio, 2017). Tästä levystä Loiriplukarin tarina aikanaan alkoi. B-puolelta – nimeltään 3 - löytyy kokonaan uutta ja ennen julkaisematonta materiaalia”.
Loiriplukari-uransa alkutaipaleella Taivainen asui perheineen Mosambikissa ja monen levyltä löytyvän kappaleen pohjanauhoitukset onkin äänitetty paikallisessa Bom Dia -studiossa. Loput äänitykset on tehty Minibar-nimisessä baarissa (Eerikinkatu 17, Helsinki), jota artisti itse pyörittää. Minibaari osoittautui täydelliseksi studioksi sekä keikkapaikaksi Loiriplukarille. Nyt julkaistavalta levyltä voi kuulla paikoitellen asiakkaiden puheensorinaa, koska nauhoituksia tehtiin myös baarin aukioloaikoina ja tupa saattoi olla täynnä ihmisiä.
Levyltä löytyy kahden levyn lisäksi saateteksti, joka valottaa Loiriplukarin matkaa Mosambikista Eerikinkadulle. Taivaisen mukaan dadaistisen imitointiprojektin tavaa avautuu suurempi henkilökohtainen agenda.
”Tämä kolmas levy on ollut selkeästi rakkain ja tärkeä projekti. Välillä on joutunut todella miettimään mitä sanoo ja samalla olla miettimättä, koska kokonaisuus saattaa mennä pilalle. Onneksi on ollut aikaa, inspiroiva ympäristö sekä lahjakkaat ihmiset ympärillä. Ilman niitä ideat olisivat vain ohimeneviä ajatuksia siinä virrassa, missä pitäisi aina muistaa pysähtyä kuuntelemaan ja tarkkailemaan ympäristöä, koska sieltä tulee vastaan vastaus.”
Vielä ennen uuden levyn julkaisua, Loiriplukari haluaa ilahduttaa seuraajiaan julkaisemalla koira-aiheisen videon kappaleesta Ambulanssi, jonka ytimekkääseen kertosäkeeseen "soittakaa ambulanssi, mulla on laktoosi-intoleranssi" on helppo yhtyä - Vesa-Matti Loiria muistuttavalla äänellä tai ilman.
Loiriplukari-vinyylin voi tilata Svart Recordsin sivuilta täältä.
Katso Ambulanssi-video alla:
Ei voi laittaa verotukseen Kalle Taivainen Loiriplukari Magenta Skycode Svart Records Tää kesä meni Airistolla Vesa-Matti Loiri Xysma