Marek Sabogal
08:10 - 13.01.2021 / musiikki / Findance
Mikko Kuustonen julkaisee uudentyyppisen äänikirjan - tarinat nivoutuvat yhteen aiemmin julkaisemattomien, uusien kappaleiden kanssa

Muusikko Mikko Kuustonen pureutuu keväällä 2022 ilmestyvässä kirjassaan kymmeneen teemaan, jotka ovat olleet keskeisiä hänen elämänsä varrella. Kuustosen ”tunne-elämäkerraksi” kuvailemassa teoksessa artisti palaa siihen, miltä suuret käännekohdat ovat tuntuneet, miten ne ovat häneen vaikuttaneet.

Elämän tapahtumat nivoutuvat yhteen niistä sävellettyjen ja sanoitettujen kappaleiden kanssa. Äänikirja sisältää perinteisen albumin verran uutta musiikkia Mikko Kuustoselta. Elämäkerrallisen teoksen julkaisun aikaan keväällä 2022 kappaleet eivät ole saatavilla muissa formaateissa.

”Tarinat ja niiden heijastukset ovat tämän kokonaisuuden lähtökohta, mutta koen, että ilman musiikkia olennainen jäisi kuvaamatta. Laulut jatkavat siitä mihin puhe loppuu. Kaipaan myös sekä musiikin kuluttajana että tekijänä albumikokonaisuuksia”, Mikko Kuustonen sanoo.

Kirjallisuus elää parhaillaan murroskautta äänikirjojen suosion kasvun myötä. Johnny Knigan kustantaja Jaakko Pietiläinen näkee kahta perinteistä formaattia, musiikkialbumia ja elämäkertaa, yhdistävän muodon olevan yksi uusi luonteva suunta, johon äänikirja voi kehittyä.

”Tätä onkin jo odotettu. Että joku yhdistää sanan ja sävelet muotoon, jossa teosta on luontevin kuunnella. Mikko kirjoittaa meille kirjallisen kentaurin, jolla on albumin pää ja elämäkerran ruumis. Hänen kanssaan on hauska päästä tekemään töitä”, Jaakko Pietiläinen sanoo.

Mikko Kuustonen (s. 1960) on helsinkiläinen lauluntekijä, esiintyvä artisti ja tv-persoona. Hän on julkaissut 13 sooloalbumia sekä lukuisia yhteislevytyksiä. Uransa aikana Mikko Kuustonen on palkittu mm. Kultainen Venla- ja Emma-tunnustuksilla sekä Itsenäisyyden Juhlarahaston kunniapalkinnolla. Hänen albumeistaan kuusi on ylittänyt kultalevyrajan ja kaksi myynyt platinaa.

artikkelin avainsanat:
Johnny Kniga kirjat Mikko Kuustonen WSOY