Solar Films
12:10 - 18.11.2020 / elokuvat / Findance
Viaplay nyt: Yösyöttö-elokuvan jatko-osa Tarhapäivä

Viaplay tarjoaa nyt viime vuonna ilmestyneen Tarhapäivä-elokuvan.

Yösyöttö-elokuvassa Antti Pasasesta tuli ensimmäistä kertaa isä ja samalla yksinhuoltaja. Tarhapäivässä elämä tarhaikäisen Paavo-pojan kanssa sujuu jo omalla painollaan. Vauva-arjesta on enää vain muisto ja pojat puuhaavat nyt rutiininomaisesti omia juttujaan. Eräänä päivänä Pasasen ystävä Enni joutuu onnettomuuteen ja joutuu pitkäksi aikaa sairaalaan. Ennin Terttu–niminen tytär muuttaa Pasasille äitinsä toipumisen ajaksi. Pasasella on nyt siis hoidettavana kaksi tarhalaista, joista toinen on vielä tyttö!

Kuinka selvitä erivärisistä legginseistä, hiusten letityksistä ja kaikesta muusta tyttöjen maailmaan kuuluvista asioista, joista Pasanen on aivan pihalla. Huoli Ennin parantumisesta painaa Pasasen mieltä, sillä hänellä saattaa olla vahvempiakin tunteita pelissä tätä naista kohtaan.

Eve Hietamiehen romaaniin perustuvan elokuvan on ohjannut Tiina Lymi. Pääosassa nähdään jälleen Petteri Summanen. Muita näyttelijöitä ovat mm. Marjaana Maijala, Marja Salo, Juha Muje, Ria Kataja, Olavi von Bagh ja Ellen Herler.

Eve Hietamiehen romaaneihin pääset helposti käsiksi (*sponsoroitu linkki*) täällä.

Suomen Netflix lisäsi juuri 61 elokuvaa - katso lista täällä.

Katso Tarhapäivä-traileri alla: