MTV Oy
12:10 - 30.08.2020 / tv-sarjat / Findance
MTV3:n Suurmestari-sarja saa jatkoa

Juuri MTV3-kanavalla päättynyt Suurmestari-ohjelmaa on kevään ja kesän aikana seurannut kaikkiaan lähes 3,3 miljoonaa suomalaista.

Kevään jaksot ovat tähän mennessä saaneet huikean keskikatsojamäärän, noin 1,2 miljoonaa per jakso. Katseluosuudella mitattuna ohjelma on erityisen suosittu lapsiperheissä (lapset ja heidän vanhemmat). Myös elokuussa Suurmestari on ollut yksi suosituimmista viihdeohjelmista.

Outojen ja hullunhauskojen tehtävien ratkominen saa jatkoa toisen tuotantokauden jaksoin. Jaakko Saariluoma nähdään myös tulevalla kaudella koko show’n vetäjänä ja yksinvaltiaana eli kartanonherra Suurmestarina, joka laatii uusia tehtäviä kartanollaan. Hänen oikeana kätenään ja ohjelman tuomarina jatkaa Pilvi Hämäläinen, jonka tehtävänä on valvoa kilpailijoiden suorituksia huolella ja raportoida tulokset äärimmäisellä tarkkuudella.

Uudella tuotantokaudella Suurmestarin suosiosta kisaamassa nähdään neljä uutta vakiokilpailijaa alkuperäisen viihdeformaatti Taskmasterin mukaisesti. Lisäksi jokaisessa jaksossa nähdään vieraileva kilpailija, jotka ovat viihdetaivaan kirkkaimpia tähtiä. Tehtävät tulevat kaikille yllätyksenä, ja he suorittavat ne itsenäisesti toisten näkemättä, kukin omalla tyylillään. Tehtävistä selviää parhaiten komedian ja kekseliäisyyden avulla.

Toisen tuotantokauden uudet vakiokilpailijat ja vierailevat kilpailijat julkistetaan myöhemmin.