Artikkeli sisältää sisältää mainoslinkin, linkki merkitty *-merkillä.
Moni herkku ja ruoka kuuluu olennaisena osana suomalaiseen ruokapöytään. Valmistajat ja tuottajat haluavatkin, että tuotteita riittää juhlapyhinä jokaiseen kotitalouteen. Silloin tällöin esimerkiksi jouluherkkuja jää yli, ja sen sijaan että ne päätyisivät hävikkiin, tuotteille tulisi löytää uusi koti.
Nyt 9000 kiloa Vaajakoskella valmistettua Pandan joulusuklaata on mahdollista pelastaa verkkokauppa Matsmartin kautta.
- Orklalla ja muilla alan toimijoilla on tärkeä tehtävä vastuullisten vaihtoehtojen tarjoamisessa sekä tiedon lisäämisessä esimerkiksi ruokahävikin vähentämiseksi. Vastuullisuus on keskeinen osa kaikkea toimintaamme ja on hienoa jatkaa kestävää yhteistyötä Matsmartin kanssa. Näin varmistamme, että yksikään herkku ei mene hukkaan, kertoo Orklan Suomen-viestintäjohtaja Nina Olin.
Vuositasolla Orkla-konserniin kuuluva Panda valmistaa noin 6 miljoonaa kiloa suklaata Vaajakosken makeistehtaalla.
Matsmart on verkkokauppa, josta voi ostaa edullisesti sesonkien jäännöseriä tai esimerkiksi tuotteita, joiden pakkaus on muuttunut. Samalla ruokahävikki vähenee.
- Vähentämällä ruokahävikkiä - tai kuten tässä tapauksessa herkkuhävikkiä - asiakkaamme vaikuttavat aidosti ympäristöön ja säästävät samalla rahaa. Kotimainen joulusuklaa on hyvä esimerkki siitä, että suklaa on aivan yhtä hyvää, vaikka se syötäisiin joulurasiasta helmikuussa, kertoo Matsmartin Suomen-maajohtaja Michaela Böckelman.
Matsmartin suomalaiset asiakkaat pelastivat yli 1,2 miljoonaa kiloa ruokaa hävikiltä viime vuonna, mikä on jopa 133 % enemmän kuin 2018. Saman verran CO2-päästöjä syntyisi 1 765:ä edestakaisesta Helsinki—Lontoo-lennosta.
Edullisesti myytävän suklaavalikoiman löydät * klikkaamalla tästä *.
Juotko sinäkin itsesi mukavaksi?Kuuntele Spotifysta Seuramiehet - MUKAVAX