Helsinki-filmi
16:10 - 03.01.2020 / elokuvat / Findance
Tänään elokuvateattereissa suomikomedia Teräsleidit - "ikä on tuskin edes numero"

Pamela Tolan ohjaama komedia Teräsleidit saapuu elokuvateattereihin tänään.

Teräsleidit on road movie, jossa "ikä on tuskin edes numero".

Leffan pääosia esittävät Seela Sella, Leena Uotila ja Saara Pakkasvirta.

Inkeri suunnittelee miehensä hautaamista puutarhaan, lyötyään tätä paistinpannulla päähän. Loppuelämän vankeus odottaa, mutta ennen sitä olisi vielä hetki aikaa elää – vihdoin. Niinpä Inkerin on parasta lähteä nyt, kun on jo liian myöhäistä. Isosiskojensa Railin ja Sylvin kanssa Inkeri suuntaa matkalle vapauteen. Reissussa tapahtuu kaikkea sitä, mitä Sylvi ei kehtaa edes sanoa ääneen, mutta totuuden torvi Raili kyllä mielellään toitottaa. Matkassa olevien mutkien kautta laitetaan uuteen uskoon niin menneisyyttä ja tulevaisuutta kuin perhe- ja parisuhteita. Perillä nuoruusmaisemissa paitsi päästetään irti, myös löydetään jotakin vuosien varrella kadonnutta.

– Teräsleidien vanhat ihmiset ovat reilusti vanhoja, kertoo ohjaaja Pamela Tola.

– Mutta kotona kiikkustuolissa kuoleman odottamisen sijaan sisarukset ovat vahvasti elämässä kiinni.

Tola toteaa elokuvan tarjoavan sisältöä kaikenikäisille ja erilaisille ihmisille.

– Roolihenkilöiden iästä huolimatta elokuvan teemoihin voivat samastua monen ikäiset, Tola toteaa.

– Toivon Teräsleidien antavan ihmisille eri asioita sen mukaan, mikä kehenkin kolahtaa – toisille syvällistäkin elämän tarkkailemista ja pohdintaa, toisille hulvattomia naurun hetkiä.

Katso Teräsleidit-traileri alta: