Universal Pictures
05:40 - 30.09.2018 / elokuvat / Findance
Netflix nyt: klassikkoleffa, joka oli ehdolla 9 Oscarille, mutta voitti niistä vain 2 "jämäpyttyä"

Netflix on lisännyt valikoimaansa klassikon 90-luvulta.

Ron Howardin ohjaama avaruusdraama Apollo 13 oli yksi vuoden 1995 menestyneimmistä leffoista.

Lost Moon: The Perilous Voyage of Apollo 13 -kirjaan perustuvassa elokuvassa nähdään huippunäyttelijät: Tom Hanks, Bill Paxton, Ed Harris, Gary Sinise ja Kevin Bacon (kuvat nimiä klikkaamalla).

Epäonnistuneesta kuulennosta kertova elokuva oli Oscar-gaalassa ehdolla 9 palkinnolle mm. parhaaksi elokuvaksi, parhaasta pääosanäyttelijästä, sivuosanäyttelijästä, erikoistehosteista, parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta... Palkinto myönnettiin lopulta kuitenkin vain leikkauksesta ja äänityksestä.

Netflix lisäsi hiljattain 35 elokuvaa, katso lista täällä.

Katso traileri alla: