
Juice Leskisesta kertova elokuva, Juice, saapuu valkokankaille 26. joulukuuta.
Tampereella ja Kuopiossa leffa nähdään elokuvateattereissa jo 21. joulukuuta.
Juice perustuu vapaasti Antti Heikkisen kirjoittamaan Juice-elämäkertaan Risainen elämä ja sen ohjaa Jussi- ja Cannes-palkittu Teppo Airaksinen (mm. Kulman pojat, Napapiirin sankarit 2, Katto) sekä tuottaa Marko Talli. Elokuvan on käsikirjoittanut Antti Heikki Pesonen.
- Lähestyimme Juice Leskistä käsikirjoittaja Antti Heikki Pesosen kanssa uudesta kulmasta. Juice Leskinen nähdään tässä elokuvassa kuten me muutkin, ja siksi voimme ymmärtää hänet taiteilijana paremmin, kommentoi ohjaaja Teppo Airaksinen.
Pääroolissa nähdään Riku Nieminen ja naispääosaa esittää Iida-Maria Heinonen.
- Juicen roolityö on tähänastisen näyttelijäurani ehdoton kohokohta, suuri haaste ja etuoikeus. Elokuvan tekeminen oli opettavainen prosessi, henkisesti ja fyysisesti menin ajoittain äärirajoilla. Se oli myös vaikein roolityö, jonka olen saanut tehdä, Nieminen toteaa.
Matkan varrella Riku Niemiselle avautui Leskisen monialaisuus. ”Leskinen oli herkkä ja kompleksinen ihminen, provokaattori, julkkis, sulosäkeilijä, sika, nero omassa taiteenlajissaan ja myytti, josta jokaisella suomalaisella on mielikuva, mielipide tai tarina. Odotan suurella mielenkiinnolla, miten elokuva ja roolityöni otetaan vastaan Suomessa ja kansainvälisesti.”
Leffassa näyttelevät myös mm. Silmu Ståhlberg, Antti Tuomas Heikkinen ja Pekka Strang.
Katso teaser-traileri alta: