action comedy edm horror naiskauneutta scifi superhero tech for MEN oudoimmat suosituimmat evästeet

FBI haluaisi palkata hakkereita - kannabiksen käyttö vaikeuttaa tavoitetta

18.04.2018 / klo 03:40 / LE / viihde

Monella alalla on tilanne, jossa täydellisiä työntekijöitä voi olla yllättävän vaikeaa löytää. Samassa tilanteessa on myös FBI Yhdysvalloissa.

FBI nimittäin haluaa palvelukseensa kovan luokan hakkereita, mutta suuri osa heistä käyttää FBI:n mukaan kannabista.

FBI:lla puolestaan on omat vaatimuksensa, joihin kuuluu muun muassa se, että heidän palkkaamat työntekijänsä eivät ole polttaneet kannabista kolmeen viimeiseen vuoteen.

Edellä mainittu yhtälö on tehnyt FBI:n tehtävän löytää rivistöihinsä hyviä hakkereita erittäin vaikeaksi, kirjoittaa LAD Bible [lähde].

James Comey FBI:sta kertoo, että hakkereita halutaan palkata, jotta he voisivat taistella mahdollisimman hyvin kyberrikollisuutta vastaan.

Nyt Netflixissä: huipputekijöiden kauhuleffa keväältä 2017, katso täällä