Netflix
09:40 - 05.02.2018

elokuvat / Findance
The Cloverfield Paradox - 5 faktaa Netflixiin yllättäen ilmestyneestä leffasta

Netflix yllätti kaikki Super Bowl -ottelun yhteydessä, kun se julkaisi trailerin, jossa kerrottiin The Cloverfield Paradox -elokuvan ilmestyvän suoratoistopalveluun heti ottelun jälkeen.

Keräsimme yllätysleffasta viisi faktaa:

- Elokuvan alkuperäinen nimi oli God Particle ja sen kuvaukset saatiin valmiiksi jo syyskuussa 2016.

- Leffa on ollut kehitteillä jo vuodesta 2012. Alunperin julkisuuteen ei kerrottu sen liittyvän Cloverfield-elokuvien maailmaan.

- Ensimmäinen vihje Cloverfield-liitoksesta saatiin, kun 10 Cloverfield Lane -elokuvan markkinoinnissa kuultiin ääniklippi, jonka oletettiin olevan kansainväliseltä avaruusasemalta. Tarina sijoittuu ennen ensimmäistä Cloverfield-elokuvaa.

- Leffan budjetti paisui alunperin suunnitellusta viidestä miljoonasta 40 miljoonaan dollariin. Paramount Pictures pelasi varman päälle Netflix-sopimuksellaan: elokuvasta tuli suoraan tuottoisa projekti. Kauppahintaa ei ole julkistettu.

- Simon Pegg ja Greg Grunberg tekevät leffassa cameo-roolit lainaamalla ääniään.

Leffan trailerin näet täällä.



Ota talteen Spotifyn Vappu 2025 - Suomihitit -soittolista! Klikkaa ja kuuntele!