All Over Press
15:40 - 30.12.2014 / elokuvat / Findance
Tuleva Ghostbusters-elokuva - tätä on luvassa

Tulevasta Ghostbusters-elokuvasta on tihkunut tähän mennessä tietoja, joiden mukaan Haamujengin muodostaisivat tällä kertaa naiset ja elokuva olisi ns. reboot eikä varsinainen jatko-osa kasariklassikolle.

Ohjaaja Paul Feig kertoo Empiren haastattelussa [lähde], että hän kunnioittaa liikaa alkuperäistä, jotta voisi tehdä sille jatko-osan.

- Monien mielestä naishaamujengi on vain markkinointikikka, mutta rakastan hauskojen naisten kanssa työskentelemistä. Olen enemmän kiinnostunut muodostamaan naisten Haamujengin. Mutta nimeksi ei tule Lady Ghostbusters.

Feig kertoo, ettei hän ole vielä miettinyt leffan näyttelijättäriä.

- Odotan parhaillaan käsikirjoituksen ensimmäistä luonnosta, jotta voimme miettiä kuka sopii mihinkin rooliin.

Ohjaaja haluaa tehdä elokuvastaan myös alkuperäistä pelottavamman, mutta se sovitetaan kuitenkin K13-ikärajan raameihin.

- Ghostbustersin maailma ei tarvitse esimerkiksi kiroilua, siitä tulee lapsillekin sopiva.

Elokuvan ilmestymisajankohtaa ei ole vielä päätetty.

artikkelin avainsanat:
comedy Ghostbusters Paul Feig