13:10 - 15.01.2014 musiikki / Findance
Tuomas Holopaiselta Roope Ankka -sinkkua helmikuussa
Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopaisen huhtikuussa 2014 ilmestyvän sooloalbumin ensimmäinen single ja video A Lifetime of Adventure julkaistaan perjantaina 7. helmikuuta 2014.
Singleä myydään rajoitettu erä Nightwish Shopista artistin aidolla nimikirjoituksella varustettuna. Sekä singlen että tulevan albumin kansitaiteesta vastaa maailmankuulu ankkapiirtäjä Don Rosa, jonka Roope-tarinoiden pohjalta musiikkikin on syntynyt.
Solistina singlekappaleella on Johanna Kurkela. Lisäksi taustalaulussa kuullaan Johanna Iivanaista sekä kitarassa Mikko Iivanaista. Kappaleen musiikkivideon on ohjannut Ville Lipiäinen.
Albumi Music Inspired by the Life and Time of Scrooge ilmestyy 11. huhtikuuta 2014.
