
Eräs nainen avautui ystäviensä käyttäytymisestä, joka on alkanut tuntua enemmän hyväksikäytöltä kuin vieraanvaraisuudelta.
Hän kertoo olevansa "uupunut" ja "hyväksikäytetty", kun hänen ystävänsä tulevat kerran vuodessa vierailemaan, mutta jättävät laskut järjestelmällisesti hänen ja hänen kumppaninsa maksettavaksi, kertoo Mirror.
Kertomansa mukaan ystävät odottavat täyttä ylläpitoa – aamiaisia, lounaita, välipaloja ja illallisia – ja syövät moninkertaisesti sen, mitä hän ja hänen puolisonsa.
Lisäksi heidän vierailunsa ovat vuosien varrella muuttuneet entistä raskaammiksi, sillä ystävät eivät tuo enää mukanaan tuliaisia tai tarjoa apua kuluihin.
Nainen kirjoitti suositulle Mumsnet-foorumille:
"He olivat meillä kolme yötä, ja tuona aikana kului kahdeksan viinipulloa, kuusi olutta sekä gintonicia – suurin osa heidän juomiaan. He odottavat myös, että ajamme heitä kaikkialle, vaikka he tulevat autolla luoksemme."
Aiemmin ystävät toivat viiniä, kukkia tai suklaata, mutta tällä kertaa heidän mukanaan oli vain yksi viinipullo. Tilanne tuntuu epäreilulta, sillä nämä ystävät tienaavat huomattavasti enemmän kuin hän ja hänen kumppaninsa.
"Tuntuu kuin he käyttäisivät meitä hyväkseen"
Nainen kokee, että ystävät näkevät hänen kotinsa – joka sijaitsee suositussa turistikohteessa – mahdollisuutena ilmaiseen lomaan. He eivät ole koskaan kutsuneet häntä ja hänen kumppaniaan vastavierailulle.
"Jokaisen vierailun jälkeen olemme väsyneitä ja rahaa on kulunut pieni omaisuus. He ovat juuri lähteneet, ja pelkään jo, milloin he laittavat viestin kysyen, koska voivat tulla seuraavan kerran", nainen kirjoitti.
Mitä pitäisi tehdä?
Foorumin käyttäjät jakoivat mielipiteitään ja neuvojaan tilanteeseen.
Yksi kommentoija ehdotti suorasukaista lähestymistapaa:
"Sano suoraan, että ensi vuonna haluaisittekin tulla heille kylään. Näin näet, miten he reagoivat. Haluatko ylipäätään enää nähdä heitä?"
Toinen käyttäjä muistutti, että tilanne ei muutu, ellei nainen aseta rajoja:
"Sinulla on oikeus sanoa, että vierailut eivät enää onnistu."