
Nainen kertoo Mirrorin mukaan, että halusi varmistaa äitinsä olevan "viimeinen henkilö", joka saa tietää hänen tyttärensä syntymästä, koska äiti oli toiminut ikävästi hänen ensimmäisen lapsensa syntymän yhteydessä vuonna 2020.
Naisen ensimmäinen synnytys neljä vuotta sitten päättyi hätäsektioon, ja hänen tyttärensä joutui vastasyntyneiden teho-osastolle. Koronarajoitusten vuoksi nainen oli yksin synnytyksessä ja soitti äidilleen kertoakseen tapahtuneesta. Äiti tarjoutui kertomaan uutiset perheelle, mutta nainen kieltäytyi, koska ei ollut valmis jakamaan tietoa vielä.
Vain viisi minuuttia puhelun jälkeen äiti oli jo julkaissut uutisen Facebookissa. Hän kertoi tyttären syntyneen, ilmoitti syntymäajan ja pyysi rukouksia vastasyntyneelle. "Olin raivoissani. Äiti julkaisi lapseni syntymän ennen kuin olin edes saanut pitää häntä sylissäni", nainen kirjoitti.
Äiti puolusti tekoaan vedoten siihen, että hän pyysi rukouksia ja näin ollen hänen toimintansa oli oikeutettua.
"Hän sanoi tekevänsä saman uudelleen, vaikka tietäisi, kuinka paljon se satutti minua", nainen kertoi.
Toinen synnytys ja uusi strategia
Toisen raskauden aikana nainen päätti olla kertomatta kenellekään. Hän synnytti toukokuussa toisen tyttären ja ilmoitti uutisen sosiaalisessa mediassa vasta kotiin pääsyn jälkeen. Hän varmisti, että äiti sai tietää viimeisenä.
"Jotkut sanovat, että minun olisi pitänyt antaa asia anteeksi, koska siitä on jo vuosia, mutta en voinut antaa hänelle mahdollisuutta pilata hetkeäni uudelleen."
Somen kommentoijat tukivat naisen päätöstä. "Hyvä sinä! Olen iloinen, että otit ohjat käsiisi!" yksi kommentoija kirjoitti.
Toinen lisäsi: "Ei ollut hänen uutisensa kerrottavaksi, ja kielsit häntä nimenomaan tekemästä sitä. Hyvä, ettet antanut hänen epäkunnioittavalle käytökselleen toista mahdollisuutta."