Findance.com
16:10 - 06.06.2024

viihde / Tuija Mehtätalo
Säästä vettä näillä 11 keinolla

Jokaisen pitäisi laittaa planeettamme etusijalle, varsinkin jos on kyse tärkeistä luonnonvaroista, kuten puhtaasta vedestä.

Vettä pidetään usein itsestäänselvyytenä ja sitä tulee käytettyä liikaa esimerkiksi viihtymällä liian pitkään suihkussa.

Jos nyt haluat tehdä oman osasi puhtaan veden säästämisessä, katso tästä alta BestLifeOnlinen hyviä vinkkejä, kuinka voit sen tehdä.

Samalla voit säästää myös rahaa.

11 keinoa säästää puhdasta vettä:

1. Kastele pihasi oikeaan aikaan vuorokaudesta eli aikoina, jolloin aurinko ei paista kuumasti. Tee se esimerkiksi aikaisin aamulla. Kerää myös sadevettä talteen, jolla voit myös kastella pihaasi.

2. Valitse pihaasi oikeanlaisia kasveja ja istuta ne kasveille sopiviin paikkoihin, jolloin niiden ei tarvitse kamppailla selviytyäkseen niille liian kuivassa ja aurinkoisessa paikassa. Silloin kasteluunkin kuluu vähemmän vettä.

3. Pese vain täysiä pyykkikoneellisia.

4. Hanki ympäristöystävällisestä kuidusta tehtyjä vaatteita, joiden valmistamiseen on tarvittu vähemmän vettä. Vaatteiden värjäykseenkin on voinut kulua paljon vettä.

5. Voit myös edellisen kohdan sijaan ostaa vähemmän vaatteita.

6. Vaihda hanojen päähän vettä säästävät hanasuutin.

7. Jos teet kylpyhuone- tai wc-remonttia, valitse niihin vettä säästäviä ratkaisuja, kuten wc-istuin, jossa on vettä säästävä huuhtelutoiminto.

8. Syö vähemmän lihaa, koska esimerkiksi naudanlihatuotannossa kuluu paljon vettä.

9. Älä pese tiskejäsi käsin, koska tiskikonepesussa kuluu vettä paljon vähemmän.

10. Sammuta vesihana heti, kun et tarvitse sieltä tulevaa vettä. Laita hana kiinni esimerkiksi hampaidenpesun ajaksi.

11. Selvitä, kuinka paljon kulutat vettä. Tämä tieto voi auttaa sinua säästämään vettä.

Puhdas vesi on elintärkeää, joten sitä ei kannata kuluttaa liikaa eikä turhaan.

artikkelin avainsanat:
lifestyle luonto vesi ympäristö


Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!