Findance.com
18:10 - 10.03.2024

maailmalta / Tuija Mehtätalo
Morsiamen häämekko sotketaan - syyttävä sormi kohdistuu hänen anoppiinsa

Meksikolaisen naisen epäillään Oddity Centralin mukaan maksaneen kolmelle roistolle siitä, että hänen poikansa tulevan vaimon hääpuku sotkettaisiin.

Roistot olivat levittäneet morsiamen häämekkoon maalia, jotta tällä teolla olisi voitu estää tulevat häät.

Hääpari joutui kokemaan kovia myös ennen hääpäivää, josta epäillään varsinkin anoppia

Kun morsian, nimeltään Alexandra, oli seissyt vihkikirkon edessä, olivat roistot saapuneet paikalle ja ruiskuttaneet hänen häämekkonsa päälle punaista maalia. Morsian ei tule varakkaasta perheestä, kuten sulhanen, joten sulhasen perhe oli vakuuttunut siitä, että Alexandra oli menossa naimisiin taloudellisen edun vuoksi. Tästä syystä epäillään, että anoppi olisi palkannut nämä roistot.

On myös tiedossa, että sulhasen perhe oli jo ennen tätä kohtausta yrittänyt estää häät monella eri tavalla, jopa uhkauksilla. Kun uhkaukset eivät olleet tehonneet, olivat he tarjonneet Alexandralle rahaa, jotta hän olisi perunut häät. Kun sekään ei auttanut, he olivat levittäneet Alexandrasta netissä huhuja. He olivat myös irtisanoneet sulhasen perheyrityksestä.

Eikä tässäkään ollut vielä kaikki paha, jota sulhasen perhe oli tehnyt yrittääkseen estää häät. Sulhasen äiti oli mm. teeskennellyt saaneensa sydänkohtauksen, josta hän syytti poikaansa.

Kun hääpäivä koitti, oli jo ennen häämekon sotkemista tapahtunut jotain outoa. Nimittäin, kun hääparista oli otettu kuvia ennen vihkimistä, oli paikalle saapunut erikoisyksikkö tutkimaan häävieraita, koska poliisit olivat saaneet nimettömän puhelun huumekaupasta, jota käydään hääjuhlassa.

Kaiken tämän tapahtuneen jälkeen oli helppoa syyttää anoppia morsiamen häämekon sotkemisesta. Anoppi oli ollut häiden aikaan lomalla Pariisissa, Ranskassa. Kukaan muukaan sulhasen perheestä ei osallistunut häihin.



Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!