
Yksi mies on jotuunut erimielisyyksiin morsiamensa kanssa, kun tämä ilmoitti aikovansa säilyttää oman sukunimensä avioliitossa, kertoo Mirror.
Mies jakoi tarinansa sosiaalisessa mediassa ja kertoi, kuinka tuo päätös sai hänet tuntemaan suuttumusta ja hänestä tuntui, että morsian oli "tyhmä".
31-vuotias mies kirjoitti: "Olen hiljattain kihlautunut 28-vuotiaan morsiameni kanssa ja sukunimen vaihtaminen nousi puheenaiheeksi. En vaadi, että hän ottaisi sukunimeni ja minulle on ok, jos hän haluaa pitää oman nimensä.
"Kun puhuimme aiheesta, hän kuitenkin sanoi haluavansa ottaa aviomiehensä sukunimen, mutta ei minun nimeäni, koska se rimmaisi liikaa ja hän pitäisi sitä nolostuttavana. Nimet itsessään eivät ole hassuja, mutta kyse olisi 'Hailey Bailey' -tyyppisestä yhdistelmästä eikä 'Dini Fettuccine' -kaltaisesta."
Mies väitti, ettei tämä ole "tarpeeksi hyvä" syy morsiamelle olla ottamatta hänen sukunimeään ja hänestä tuntuu, että morsian "liioittelee 'nolostuttavaa' osuutta".
Hän jatkoi: "Mielestäni se oli tyhmä syy ja olin ärsyyntynyt siitä. Sanoin sen hänelle ja se aiheutti riidan."
Kommentoijat reagoivat
Yksi käyttäjä kommentoi hänen julkaisuunsa seuraavasti: "Joka kerta kun hän tapaa jonkun, ihmiset saattavat reagoida riimiin. Joka kerta. Siitä voi tulla asia, josta hänet muistetaan. Hän ei halua sitä."
Toinen käyttäjä lisäsi: "Ensinnäkin, tämä on perinne, jolla on misogynistinen historia. Toiseksi, syy ei ole tärkeä. Hän ei halua vaihtaa nimeään. Keskustelu ohi."
Kolmas käyttäjä sanoi: "Selvästi sinä välität. Jos et välittäisi, hänen syyllään ei olisi väliä. Hänen täytyy elää sen kanssa loppuelämänsä."
Yksi käyttäjä lisäsi vielä: "Hän ei sano, että nimesi on nolostuttava. Hän sanoo, että rimmaava nimi on nolostuttava. Otat sen henkilökohtaisesti, vaikka se ei ole henkilökohtaista. Esimerkiksi sukunimi Larson on aivan normaali eikä nolostuttava. Carson Larson? En minäkään haluaisi rimmaavaa nimeä, eikä se liittyisi sukunimeen itsessään."