MTV Oy
12:10 - 15.09.2023 / tv-sarjat / Findance
Uusi Vares valittu - uuden sarjan pääosassa Leo Sjöman

Reijo Mäen dekkarisarjaansa luoma Jussi Vares tekee paluun tv-ruutuihin.

Kuusiosaisen MTV-alkuperäissarjan pääosaan on valittu Leo Sjöman ja ne käsittävät yhteensä kolme tarinaa.

Kuvaukset ovat jo alkaneet Turussa Tuukka Temosen johdolla.

Leo Sjömanin lisäksi sarjassa näyttelevät mm. Mikko Kouki, Jemina Sillanpää, Olga Temonen, Kari-Pekka Toivonen, Mikko Töyssy, Aku Sipola ja Ilona Chevakova.

“Olen tehnyt laaja-alaisesti näyttelijän töitä, mutta tämä on upea tilaisuus päästä ensimmäistä kertaa esittämään pääroolia rikossarjassa. Vares on roolina monipuolinen ja kutkuttava haaste. Kyseessä on klassikko, josta monella katsojalla on jo käsityksensä. Olemme kuitenkin lähteneet tekemään rohkeasti uutta Varesta ja uskon, että tästä tulee todella omanlaisensa ja hieno tv-sarja”, kommentoi Leo Sjöman.

“On jännittävää päästä tekemään Reijo Mäen ikonisesta yksityisetsivä Jussi Vareksesta uusi nykyaikainen versio. Leo Sjöman on onnistuneesti tuonut Varekseen terävää nokkeluutta – kuin monien pienten ongelmien kanssa painivaa nykymiestä. Itselleni hienointa tässä sarjassa on saada tehdä näin iso työ yhden Suomen merkittävimmän tuotantoyhtiön kanssa ja myös rakastua uudelleen tummaan loppukesän Turkuun”, toteaa ohjaaja Tuukka Temonen.

Vareksen käsikirjoituksesta vastaavat Satu Rasila ja Akseli Kouki.

Sarjan ilmestymisajankohta selviää myöhemmin. C More ja MTV Katsomo yhdistyvät 10. lokakuuta. C More -alkuperäissarjat ovat jatkossa MTV-alkuperäissarjoja.