
Nuorena ei tule ajateltua kovinkaan paljon ikääntymistä.
Mutta kun aika kuluu, voi alkaa kaivata takaisin nuoruuteensa. Sitä ei tarvitsisi tehdä, koska ikääntymiseen liittyy monta hyvää asiaa, joita ei nuorena vielä ole.
Parhaat päivät voivat olla vasta edessä, ainakin näiden alla olevien ikääntymiseen liittyvien hyvien asioiden perusteella.
Tässä on 8 hyvää syytä pitää ikääntymisestä:
1. Koska ajan myötä on tottunut kohtaamaan erilaisia ihmisiä, niin hyväksyy muut ihmiset paremmin.
2. Ajan myötä on oppinut hyväksymään myös itsensä.
3. Vanhetessaan tulee yhä itsevarmemmaksi, koska on oppinut tuntemaan itsensä paremmin.
4. Ei tarvitse enää vakuuttaa muita, että on oikeassa, koska tietää että monissa asioissa ei ole oikeaa eikä väärää vastausta.
5. Aineellisella omaisuudella on vähemmän merkitystä ja samalla tulee arvostettua enemmän ihmissuhteita.
6. Muita tulee neuvottua vähemmän, koska jossakin vaiheessa tulee huomattua, että muut eivät pidä neuvoista, joita annetaan pyytämättä.
7. Kriittisyys muita ja itseään kohtaa vähentyy.
8. Voi olla kiitollinen siitä, että on saanut elää vanhaksi.
Eikö ikääntyminen kuulostakin hyvältä?