Findance.com
04:10 - 10.09.2023

maailmalta / Tuija Mehtätalo
Vieras saapui häihin sopimattomassa asussa - häälahjakin aiheutti ongelmia

Jokaisen tulisi tietää, vain morsian voi pukeutua häissä valkoiseen. Eräs morsian avautuu Mirrorin mukaan vieraastaan, joka ei vaikuttanut tietävän tuota.

Vieras oli ilmestynyt häihin valkoisessa asussa, joka sattui olemaan vielä samanlainen kuin morsiamella oli ollut päällään häitä ennen järjestetyissä juhlissa (Bridal Shower).

Morsiamen mielestä vieras oli pukeutunut tahallaan hänen häihinsä valkoiseen, koska vieras oli hyvin tietoinen muodista ja etikettisäännöistä. Vieras ei loukannut morsianta pelkästään pukeutumisellaan, vaan hän onnistui tekemään sen myös häälahjallaan.

Sen lisäksi, että vieras oli saapunut häihin vääränvärisessä asussa, hän oli lähtenyt häistä aikaisin pois ja jättänyt hääparille lahjaksi shekin, jota ei ollut allekirjoitettu. Koska hääpari ei voinut lunastaa shekkiä, he ottivat vieraaseen häiden jälkeen yhteyttä ja saivat kyllä siitä anteeksipyynnön sekä pyynnön lähettää shekki allekirjoitettavaksi.

Morsiamen mukaan tämä vieras oli aiheuttanut paljon vaivaa. Hän ei ollut edes vastannut hääkutsuun ja hänen saapumisensa häihin oli yllätys.

artikkelin avainsanat:
hullut jutut häät naimisiinmeno oudoimmat