Food Additives and Contaminants -lehdessä julkaistun eurooppalaisen tutkimuksen mukaan paperipilleissä on ikuisuuskemikaaleja. Sellaisiksi kutsutaan yhdisteitä, jotka eivät juurikaan hajoa ympäristössä.
Paperipilleissä olevat kemikaalit voivat myös kertyä ihmisen kehoon, ja siitä voi koitua terveysongelmia. Ikuisuuskemikaaleja on kutsuttu aiemmin myös PFAS-yhdisteiksi.
Havainnot linjassa yhdysvaltalaisten tutkijoiden tulosten kanssa
Tutkimus ei ole yksin havaintojensa kanssa, sillä yhdysvaltalainen tutkimus sai yhteneväisiä tuloksia paperipillejä tarkastellessaan.
Ihminen altistuu ikuisuuskemikaaleille paperipillien lisäksi myös ruoan ja juomaveden kautta. Monissa elintarvikepakkauksissa saattaa olla niin ikään PFAS-yhdisteitä.
PFAS-yhdisteiden määrää pyritään rajoittamaan EU-alueella
Euroopan komissio asetti PFAS-yhdisteille enimmäisrajat, ja asetus tuli voimaan vuoden 2023 alusta.
Ruokavirasto tiedottikin tammikuussa, että PFAS-yhdisteiden määrää aletaan tutkimaan Suomessa tarkemmin [lähde].
Paperipillille on olemassa vaihtoehto
Paperipillit ovat korvanneet muovipillit, jotta ihmiskunnan tuottaman muoviroskan määrä vähenisi. Taustalla on EU:n parlamentin hyväksymä kertakäyttöisiä muovituotteita koskeva direktiivi, joka kielsi muoviset pillit vuodesta 2021 alkaen.
Vaihtoehtona paperipillille kaupoista löytyy teräspillejä. Niihin voi kuitenkin liittyä loukkaantumisriski etenkin lasten niitä käyttäessä. Teräspillit tulee myös puhdistaa käytön jälkeen huolellisesti harjaten myös sisäpuolelta.
