
Houstonin eläintarhassa on 12 norsua, joista jokainen käy joogassa joka päivä, jotta ne pysyisivät virkeinä ja terveinä.
Norsulauman lähes 40-vuotias jäsen, Tess, on ainoa, joka pystyy seisomaan etujaloillaan. Tess kykenee tekemään useita erilaisia venytyksiä.
Jokainen joogasessio kestää vain 30 sekunnista viiteen minuuttiin. Vanhemmat norsut käyvät joogaamassa kaksi kertaa päivässä, jotta niiden nivelet pysyisivät löysinä.
Jooga aloitetaan heti syntymästä, mutta osallistuminen ole pakollista
Jooga-koulutus alkaa heti kun norsut syntyvät. Ensin varmistetaan, että jokainen norsu tunnistaa oman nimensä. Jokaisella norsulla on oma harjoitusohjelmansa.
Joogatunnit ovat norsuille vapaaehtoisia, mutta niistä annetaan niille palkintona esimerkiksi hedelmiä. Jos jooga ei kiinnosta, voivat norsut vain kävellä pois paikalta, mutta silloin ne eivät saa palkintoaan.
Norsut nostelevat harjoituksissa etu- ja takajalkojaan, tasapainottelevat kahdella jalalla sekä venyttelevät samalla, kun makaavat maassa. Suurin osa näistä harjoituksista jäljittelevät niitä samoja liikkeitä, joita norsut tekisivät luonnossa.
Jooga tekee norsuille myös henkisesti hyvää, koska kyseessä on älykäs eläin ja harjoitukset stimuloivat myös niiden aivoja.
TikTok-video
@chroncom #yoga #yogi #elephant #zoo