
21-vuotias nainen on brittilehti Mirrorin mukaan paljastanut huolensa poikaystävänsä sukunimen ottamisesta avioliiton solmimisen jälkeen "kiusallisen" nimen vuoksi.
Redditissä huolensa julkaissut nainen on seurustellut kumppaninsa kanssa noin vuoden ajan ja voi kuvitella onnellisen tulevaisuuden tämän kanssa. Nyt hän kuitenkin harkitsee uudelleen miehen sukunimen ottamista.
- Aluksi se ei oikeastaan häirinnyt minua. Monet ystäväni pilkkasivat minua ja perhettäni, mutta en ollut kovin huolissani.
Tällöin nainen ei ajatellut asiaa vielä pitkällä aikavälillä.
- Nyt olen alkanut miettiä, miten tämä vaikuttaisi lapsiini ja itseeni myöhemmin elämässä.
Nainen ei ole suostunut paljastamaan julkisesti poikaystävänsä sukunimeä, mutta sanoi sen muistuttavan lasten tv-sarjasta, Timmy ja haltijakummit, tuttua pahaa naapuria, vain "pahempaa".
Hän etsii nyt neuvoja, mitä tehdä, sillä hänestä poikaystävän sukunimen ottaminen voisi vaikuttaa kielteisesti hänen tulevaisuuteensa.
- Tarvitsen joko jonkun, joka lyö minuun järkeä tai mahdollisesti vahvistaa huoleni? En ole varma, miten tästä eteenpäin.
Monet ihmiset vastasivat hänen viestiinsä neuvoilla, ja jotkut ehdottivat, että hän pitää oman sukunimensä ja yhdistää sen kumppaninsa sukunimeen.
Toiset sanoivat, että hänen pitäisi puhua kumppaninsa kanssa huolistaan ja olla tekemättä hätiköityjä päätöksiä.