Pixabay
02:25 - 13.12.2022 / viihde / Markku Leppilampi
Nelipäiväistä työviikkoa testattiin laajassa kokeilussa - useimmat yritykset aikovat jatkaa uutta mallia

TechSpotin mukaan Four Day Week Global teki maailman ensimmäisen, laajamittaisen ja riippumattoman nelipäiväisen työviikon kokeilun [lähde]. Kokeilu aloitettiin helmikuussa 2022, ja siihen osallistui 33 yritystä ja satoja työntekijöitä Yhdysvalloissa, Irlannissa ja muutamassa muussa maassa.

Kokeiluun osallistuneet yritykset eivät alentaneet palkkoja toteuttaessaan kokeilun. Työntekijöillä oli valinnanvaraa työajan lyhentämisessä, mutta useimmat valitsivat neljän päivän ja 32 tunnin työajan perjantain jäädessä vapaaksi.

4DWG:n mukaan 18 yritystä jatkaa varmasti nelipäiväistä työviikkoa, ja seitsemän suunnittelee jatkavansa uutta mallia, mutta he eivät ole vielä tehneet lopullista päätöstä.

Yksi osallistuvista yrityksistä todennäköisesti jatkaa mutta ei ollut täysin varma, ja yksi oli epävarma. Merkillepantavaa on, ettei yksikään yritys vastustanut nelipäiväisen työviikon jatkamista.

Työntekijöistä 97 prosenttia sanoi haluavansa jatkaa uutta työaikataulua. Se käy järkeen, sillä työntekijöiden stressi, väsymys ja työuupumus vähenivät.

Lisäksi fyysinen ja henkinen terveys sekä työn ja perheen yhteensovittaminen parani. Työntekijät käyttivät ylimääräisen vapaapäivänsä kotitöihin, harrastuksiin ja henkilökohtaiseen hyvinvointiin.

4DWG uskoo, että lyhyemmällä työviikolla on potentiaalia tuoda mukanaan sosiaalisia, taloudellisia ja jopa ilmastohyötyjä. Yritykset antoivat kokeilun vaikutuksesta yleisarvosanan 9 asteikolla 0-10.