Unto Rautio / Aalto-yliopisto
02:40 - 17.10.2022

viihde / Markku Leppilampi
Uteliaisuus tehostaa aivojen toimintaa - parantaa monia asioita työssä ja arjessa

Uteliaisuus saatetaan joskus ajatella pahana asiana. Se voi kuitenkin auttaa ihmistä monin eri tavoin [lähde].

Uteliaisuudesta syntyy hyötyjä paitsi oppimiseen niin myös työelämään ja arkeen. Uteliaisuus voi parantaa muistia ja luovuutta sekä terävöittää ajattelua. Tästä on hyötyä monessa asiassa, niin työelämässä kuin vaikkapa uusien asioiden opettelussakin [lähde].

Uteliaisuuden tilassa monet aivojen alueet aktivoituvat, ja nämä alueet linkittyvät oppimiseen. Ilmiö toteutuu esimerkiksi jotain mielenkiintoista aihetta opiskellessaan.

Uteliaisuuden harjoittaminen kuitenkin parantaa myös sellaisten asioiden muistamista, joista ei alun perin ollut kiinnostunut. Uteliaisuus nimittäin parantaa aivojen toimintaa pidemmälläkin aikavälillä, ja alueet jotka liittyvät oppimiseen, tiedon hakuun ja motivaatioon paranevat.

Tutkijoiden mukaan kannattaisi luoda oppimisympäristöjä, jotka kannustavat ideoiden tutkimiseen ja tiedonhakuun. Näin uteliaisuudelle annettaisiin paremmat mahdollisuudet. Tiedon tarjolle tuominen ei tulisikaan olla pelkkää opetusmateriaalin toimittamista.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että uteliaisuuden vaikutukset oppimiseen ovat vielä tavallista voimakkaampia heikosta sosioekonomisesta asemasta ponnistavilla lapsilla.

artikkelin avainsanat:
aivot terveys tiede tutkimukset


Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!