Pixabay
14:56 - 28.09.2022 / viihde / Findance
Elokuun ukkoset olivat ennätykselliset - Suomessa lähes 87 000 maasalamaa

Ukkoskaudella havaittiin keskimääräistä enemmän salamoita. Elokuussa Suomessa koettiin ennätyksellisen paljon salamointia.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan Suomessa mitattiin ukkoskauden aikana eli touko-syyskuun välisenä aikana noin 157 000 maasalamaa. Tämä on lähes viidenneksen enemmän kuin kauden 1960-2021 keskiarvo, joka on noin 132 000 maasalamaa.

Erityisen runsaita ukkoset olivat elokuussa, jolloin Suomessa mitattiin lähes 87 000 maasalamaa. Tämä rikkoi kaikkien aikojen elokuun ennätyksen vuosina 1960-2021 ja oli lähes kolminkertainen elokuun keskiarvoon verrattuna.

Elokuussa yli 80 000 maasalamaa oli mitattu vain kahdesti aiemmin, vuosina 1972 ja 1973. Edellinen elokuun ennätys oli vuodelta 1972, jolloin havaittiin 85 000 maasalamaa.

Elokuun ennätykseen vaikutti erityisesti kaksi erittäin voimakasta ukkospäivää: 17. elokuuta Suomessa havaittiin 22 000 maasalamaa ja 19. elokuuta jopa 34 000 maasalamaa. Jälkimmäinen on 2000-luvulla suurin samana päivänä havaittu salamoiden määrä.

- Yli 20 000 maasalaman päiviä on Suomessa keskimäärin vain kerran kahdessa vuodessa, tutkija Meri Virman kertoo.

Ilmatieteen laitoksen mittaushistorian päiväennätys on 40 000 maasalamaa.

Elokuu oli suuressa osassa Suomea poikkeuksellisen lämmin, paikoin jopa ennätyslämmin, mikä todennäköisesti vaikutti osaltaan elokuun salamointiennätyksen rikkoutumiseen. Lämmin ja kostea sää mahdollisti rajujenkin ukkoskuurojen esiintymisen suhteellisen myöhään tänä kesänä.

Suomessa oli kesällä enemmän ukkosia kuin muissa Pohjoismaissa

Kesä- ja heinäkuussa ukkoset olivat heikompia kuin elokuussa. Kesäkuussa kirjattiin 19 000 maasalamaa, mikä on hieman yli puolet keskimääräisestä (34 000). Heinäkuussa havaittiin noin 50 000 maasalamaa, mikä on hieman vähemmän kuin heinäkuussa keskimäärin (57 000).

Ukkoskauden aikana ukkosia esiintyi koko Suomessa. Voimakkaita ukkosia esiintyi erityisesti laajoilla alueilla Länsi- ja Itä-Suomessa sekä Lapissa. Etelä-Suomessa ja aivan pohjoisessa Lapissa salamointi oli harvinaisempaa.

Lue myös: Miksi sadekelillä tuoksuu niin hyvältä?

artikkelin avainsanat:
Ilmatieteen laitos kesä Salama sää Ukkonen