Kim Kauppinen
03:40 - 08.07.2022 / musiikki / Findance
Takavuosien teini-idolin uusi tuleminen - "Osa luuli mun kuolleen"

Hiljattain TikTokissa kohun keskelle joutunut poppia ja räppiä yhdistelevä Sana julkaisee tänään uuden Sekopää - singlen, jossa on mukana artistin pitkäaikainen tuottaja Veli Hiidenmaa. Kaksikon yhteistyö alkoi vuonna 2017, jota ennen Sana teki musiikkia yksin harrastusmielessä.

- Olen julkaissut musaa jo vuodesta 2005. Silloin alkuaikoina mikseri.net oli suosittu palvelu, jonka jälkeen siirryttiin YouTubeen. Siinä siirtymävaiheessa menetin paljon kuuntelijoita. Jälkikäteen on käynyt ilmi monen luulleen mun lopettaneen musiikin tekemisen, ja osa luuli mun kuolleen. En oikein tiedä mitä siinä tapahtui, Sana ihmettelee.

- Monien on nyt vaikea uskoa, että mä oonkin se sama tyyppi.

Sanan nuoruusvuosien kappaleissa räpättiin pitkälti ihmissuhdesotkuista ja nuoren omasta jaksamisesta.

- Tein nuorena biisejä päiväkirjamaisesti ja onhan siellä tosi rajujakin tekstejä. On kuitenkin ollut uskomatonta kuulla, kuinka ne antoivat voimaa ja lohtua tuhansille. Toivon mun uusien kappaleiden myös tuovan niitä samoja fiiliksiä. Sanoitusten teemat on edelleen aika synkkiä, nyt vaan aikuisen silmin katsottuna.


Pitkästä musiikkihistoriastaan huolimatta Sana kokee uransa olevan vasta alussa.

- Kilometrejä on kertynyt ja mun tunnetuimmat biisitkin on toistaiseksi sieltä nuoruusvuosilta. Olen kuitenkin tehnyt musaa vasta muutaman vuoden tavoitteellisesti tuottajani kanssa, ja samalla löytänyt suunnan musiikilleni ja koko mun artistibrändille. Siksi koen, että tämä on vasta alkua.

Sekopää -singlellä vierailee Sanan tuottaja Veli Hiidenmaa, joka on mukana kansainvälistä menestystä niittäneessä EDM-ryhmittymässä Winning Team. Yhtyeensä, sekä oman soolouransa lisäksi täysipäiväinen musiikkituottaja on tehnyt kappaleita monille eri yhtyeille sekä artisteille, ja vaikuttanut useissa eri kokoonpanoissa.

- Olin lentämässä Helsinkiin äänittämään tästä biisistä sooloa. Kuuntelin demoa koneessa ja silloin välähti. Sehän oli ihan selvää, että tää on meidän duetto!, Sana kertoo.


- Ilmoitin heti Veli Hiidenmaalle, että hei, nyt on kuningasidea! Sä tuut mukaan tähän! Ei siinä paljoa kyselty.

Ystävyydestä kertova kappale sai inspiraation Sanan ja Veli Hiidenmaan viiden vuoden tapahtumarikkaasta taipaleesta, ja on parivaljakon mittavan julkaisuhistorian kahdeskymmenes yhdessä Sanalle tehty kappale.

Sana livenä

8.7.22 Chillout, Kemi
9.7.22 KISE Bar, Oulunsalo

Sana - Sekopää - Spotify