Mikroaaltouunissa on kätevä lämmittää ja sulattaa ruokaa. Se säästää paljon aikaa, jos on esimerkiksi tarkoitus lämmittää edellisenä päivänä tehtyä muhennosta. Nuo eivät ole suinkaan ainoat asiat, joihin mikroaaltouunia voi käyttää. Kyseessä on erittäin monitoiminen keittiölaite, jonka muitakin käyttömahdollisuuksia kannattaa ehdottomasti hyödyntää.
10 uutta ideaa mikron hyödyntämiseen
1. Yrttien kuivaaminen
Saat tehtyä mikroaaltouunin avulla tuoreista yrteistä kuivia mausteita, joilla maustaa ruokia. Laita yrttejä yhden kerroksen verran kahden talouspaperin väliin. Kuumenna niitä korkealla lämmöllä minuutin verran. Tämä toimii parhaiten persiljan, basilikan ja sellerinlehdillä.
2. Perunalastujen rapeuden palauttaminen
Jos perunalastut ovat pehmenneet, voit saada niihin rapeuden takaisin, kun laitat ne mikroon. Laita ne keittiöpyyhkeen sisään ja lämmitä niitä 30 sekunnin ajan. Pyyhe imee niistä kosteuden ja niistä tulee taas rapeita.
3. Pähkinöiden paahtaminen
Asettele mikronkestävälle astialle pähkinöistä yksi kerros. Lisää päälle öljyä tai voita puolen teelusikallisen verran jokaista noin pähkinäkupillista kohti. Kuumenna niitä minuutin ajan. Tarkista sen jälkeen tuliko niistä vaaleanruskeita ja miellyttävänä tuoksuisia. Jos tarve vaatii, kuumenna niitä hiukan lisää.
4. Uuniomenoiden teko
Omenoita voi kuumentaa uunin sijaan myös mikrossa. Voit kuumentaa omenoita mikrossa joko kokonaisena tai palasina, jos haluat että ne kypsentyvät nopeammin. Täytä tai peitä omenat ruokalusikallisella voita sekä haluamillasi mausteilla esimerkiksi kanelilla. Peitä omenat voipaperilla ja kuumenna niitä korkealla lämmöllä 2½-3 minuutin ajan. Muista antaa niiden jäähtyä ennen syömistä.
5. Perunoiden kypsennys
Mikro käy myös perunoiden kypsennykseen, joka onnistuu todella nopeasti. Pistele perunoihin haarukalla reikiä, jotta niiden sisään pääsevä höyry pääsee niistä myös ulos. Lämmitä yhtä perunaa 7–8 minuutin ajan, kahta 10–12 minuuttia ja neljää 14–18 minuutin ajan tai siihen asti, kunnes ne ovat tarpeeksi pehmeitä. Muista kääntää perunat kypsennyksen puolivälissä.
6. Munakokkelin teko
Jos sinulla on aamulla vähän aikaa, mutta haluat silti syödä munakokkelia, tee se mikroaaltouunissa. Riko yksi muna mikroaaltouunin kestävään kulhoon tai mukiin, jonka sisäosan olet voidellut öljyllä. Sekoita sekaan maitoa tai vettä ja lämmitä seosta 30–45 sekunnin ajan. Sekoita ja anna seistä 2–3 minuutin ajan.
7. Kasvisten höyryttäminen
Laita tuoreita vihanneksia mikroaaltouunin kestävään astiaan. Lisää sekaan 2–3 ruokalusikallista vettä ja peitä astia kannella tai muovikelmulla, mutta siten että astian päälle jää rako höyryn poistumista varten. Lämmitä korkealla lämmöllä 3–7 minuutin ajan tai siihen asti, kunnes vihannekset ovat pehmeitä.
8. Pesusienien desinfiointi
Mikrolla voi tehdä muutakin kuin jotain syötäväksi kelpaavaa. Sillä voi esimerkiksi desinfioida pesusienet. Kostuta sienet ja laita ne mikroon korkeaan lämpöön minuutin ajaksi. Tarkista, että sienessä ei ole metallisia osia, koska silloin niitä ei voi käyttää mikrossa.
9. Lelujen desinfiointi
Jos lasten tai esimerkiksi koirien lelut ovat mikronkestäviä, nekin voi desinfioida mikroaaltouunissa. Samoin voi tehdä esimerkiksi leikkuulaudoille. Pese ne ja hankaa niitä sitruunanpuolikkaalla ja pistä ne sen jälkeen mikroon minuutin ajaksi ja niistä tulee desinfioituja.
10. Postimerkkien poistaminen kirjekuoresta
Keräätkö postimerkkejä? Silloin tämä on kätevä tapa saada postimerkit irti kirjekuoresta ilman että ne vaurioituvat. Ripottele postimerkin päälle pari tippaa vettä. Käytä kuorta mikrossa ja sen jälkeen postimerkki lähtee siitä kuin itsestään irti.
Opettajien pikkujouluhitti nro 1!Kuuntele Opettaja Lilli Spotifysta!
kasvikset lelut mikro mikroaaltouuni munakokkeli niksit perunalastut pesusieni postimerkit pähkinät reseptit ruoka uuniomenat yrtit