Mansesteri
05:40 - 01.04.2022

musiikki / Findance
Mansesteri ja entinen Portion Boys -laulaja Jay Rocka yhteistyössä: Suomi PRKL!

Mansesteri on julkaissut uuden singlen Suomi PRKL!, jolla vierailee Portion Boys -yhtyeen entinen laulaja Jay Rocka.

- Vuoden 2021 alussa punoiltiin jo tätä kasaan, kun päätettiin tehdäjääkiekon MM 2022 -kisoihin Suomelle oma kisabiisi, vielä kun meidän oma Nokia Arena toimii kisojen kotikenttänä ja päänäyttämönä, Mansesterin Mc Mane kertoo.

- Tällä kertaa saimme kunnian saada kappaleellemme mukaan kovaa ja korkealta laulavan kultakurkun, Portion Boysin perustajajäsenen ja entisen liidilaulajan Jay Rockan, jonka käsialaa heidän suurimmat hittinsä on hänen ajoiltaan, Mc Mane kehuu.

MC Mane kuvailee biisiä kilpailuhenkiseksi buustauskappaleeksi, mutta se ajaa myös inhimillisyyden, yhteisöllisyyden ja tasa-arvon asiaa.

- Kappaleella halusimme tuoda esille perussuomalaista sisua, saunaa ja juhla-meininkiä, mutta myös samalla haluamme muistuttaa, ettei tärkeintä ole voitto, vaan hyvä yhteishenki, sekä tuoda esille omaa kiitollisuutta suomalaisuudestamme.


Mansesteri feat. Jay Rocka - Suomi PRKL! - Spotify