
YLE uutisoi maanantaina sijoitusasuntojen suuren määrän voivan vaikuttaa taloyhtiön saamiin lainatarjouksiin. Uutisen mukaan pankit suhtautuvat luottavaisemmin taloyhtiöön, jossa omistuspohja on hyvin hajautunut eikä keskittynyt harvojen käsiin.
Suomen Vuokranantajat muistuttaa, että riski piilee omistuksen keskittymisessä.
”Jos yksittäinen taho – vaikkapa asuntorahasto – omistaa merkittävän osan taloyhtiön asunnoista, voi tämän omistajan maksukyky vaikuttaa taloyhtiön talouteen merkittävästi”, Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Sanna Hughes sanoo.
”Ongelmaa ei kuitenkaan voi yleistää koskemaan kaikkia asuntosijoittajia. On tärkeää muistaa, että yksityisten piensijoittajien asuntosijoitukset ovat varsin tehokkaasti hajautuneet. Suurin osa yksityisistä vuokranantajista omistaa 1-3 vuokra-asuntoa, ja nekin tyypillisesti eri taloyhtiöistä. Tällöin asuntosijoittajan riski taloyhtiölle on aivan samantasoinen kuin kenen tahansa talossa asuvan osakkaan”, Sanna Hughes sanoo.
Taloyhtiön hyvä hoito myös asuntosijoittajan etu
Selvitysten mukaan yksityiset piensijoittajat maksavat vastikkeensa erittäin säntillisesti.
Suomen Vuokranantajien tammikuussa julkaiseman laajan Vuokranantaja-kyselyn mukaan mukaan vain kahdella tuhannesta vuokranantajasta oli ollut suuria vaikeuksia maksaa vastikkeitaan korona-aikana. Lisäksi yksityiset vuokranantajat ovat kyselyn mukaan varautuneet hyvin esimerkiksi korkojen nousuun.
”Taloyhtiön hyvä taloudenpito sekä huolellinen hoito ovat myös asuntosijoittajille tärkeitä. Taloyhtiö vaikuttaa myös vuokrakodin viihtyisyyteen ja vuokrattavuuteen. Huono taloyhtiö on yleensä myös huono sijoituskohde. Yksityiset asuntosijoittajat ymmärtävät tämän hyvin: Vuokranantaja-kyselymme mukaan kolmannes vuokranantajista toimii taloyhtiön hallituksessa. He siis haluavat olla aktiivisesti kehittämässä taloyhtiötä eteenpäin ja parhaimmillaan tuovat yhtiöön osaamista ja kokemusta muista taloyhtiöistä”, Hughes sanoo.
Suomen Vuokranantajat on huolissaan julkisessa keskustelussa esiintyvästä vastakkainasettelusta asuntosijoittajien ja omistusasujien välillä.
”On huolestuttavaa, jos asuntosijoittaminen ylipäätään aletaan nähdä taloyhtiön kannalta haitallisena. Yksityisen piensijoittajan etu on usein hyvin samanlainen kuin talossa asuvan osakkaan. Leimaamalla kaikki asuntosijoittajat taloyhtiöiden kannalta riskaabeleiksi unohdetaan myös yksityisten vuokranantajien merkitys yhteiskunnan kannalta. Ilman yksityisiä vuokranantajia meiltä puuttuisi koti lähes puolelta miljoonalta vuokralla asuvalta suomalaiselta”, Hughes muistuttaa.
asuminen asunnot sijoittaminen Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry vuokra-asunnot