Sinebrychoff
14:10 - 20.09.2021 / viihde / Findance
KOFF Jouluolut tulee nyt Carbon Action -tilalta Vihdistä

Suomen vanhin ja suosituin, jo 14. kerran pellolle jäljitettävä jouluolut, on tänä vuonna valmistettu Sirkku Puumalan ja Patrick Nyströmin peltojen mallasohrasta. Verkatakkilan tila sijaitsee Vihdissä ja on yksi Suomen noin sadasta Carbon Action -tilasta. KOFF Jouluolut on Itämeri-ystävällinen olut.

KOFF Jouluoluen viljelijä on jälleen valittu mallastaja Viking Maltin sopimusviljelijöistä. Mallasohran matkan voi näin jäljittää pellosta pöytään. Viking Maltin suorittaman auditoinnin lisäksi Baltic Sea Action Group (BSAG) arvioi tilan toiminnan Itämeri-ystävällisyyden.

Auditoinnissa ja arviossa tarkastellaan tilan viljelyä, lajikkeiden valintaa, lannoitusta, viljelykiertoa, ohran kuivaamista ja varastointia. Tärkeää on, että kaikki resurssit, jotka peltoon laitetaan, saadaan sieltä myös takaisin.

”Pyrimme pitämään pellot vihreänä mahdollisimman pitkän aikaa ympäri vuoden. Mallasohralohkoille kylvetään keväällä ohran lisäksi myös kerääjäkasvit, jotka jatkavat yhteyttämistä, sekä sitovat hiiltä ja ravinteita ohran puinnin jälkeen. Lisäksi kasvipeite suojaa maata ja ruokkii maan mikrobistoa, mikä auttaa maan kasvukunnon parantumisessa” viljelijä Patrick Nyström kertoo.


Sirkku Puumala kertoo työskennelleensä Alkossa noin 10 vuotta sitten ja huomanneensa, että KOFF Jouluolut voidaan aina jäljittää yhdelle pellolle. Hän kertoo tietäneensä heti, että haluaisi joskus olla jouluoluen viljelijä.

”Meille on tärkeää ottaa toiminnassamme huomioon tuotannon ja talouden lisäksi myös ympäristö. Tuotamme elintarvikeketjuun laadukkaita raaka-aineita, mutta samalla voimme tehdä myös paljon hyviä valintoja ympäristön ja luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta” jatkaa Sirkku Puumala.

Viljelyksessä Verkatakkilassa on noin 200 hehtaaria peltoa kolmen eri tilakeskuksen alueella. Maan kasvukunnon vaalimisesta innostunut viljelijäpari on tehnyt aktiivisia toimenpiteitä kasvukunnon kohentamiseksi jo kuusi vuotta. Tilan viljelykierrossa on mallasohraa, kuminaa, syysvehnää, syysruista, härkäpapua sekä maanparannusnurmea.

”Tänä vuonna KOFF Jouluoluen Itämeri-ystävällisyyden taustat ovat erityisen hyvin tiedossa mallasohran tullessa Carbon Action -hiilitilalta. On ollut ilo seurata jo vuosia Verkatakkilan tilan viljelijäpariskunnan innostunutta otetta maan kasvukunnon parantamiseksi ja ympäristön hyväksi,” toteaa Carbon Actionin viljelijäyhteistyöstä vastaava BSAG:n koulutuspäällikkö Sanna Söderlund.

Suomalainen Carbon Action -alusta tutkii ja kehittää keinoja, joilla maaperän hiilen varastointia voidaan nopeuttaa ja tieteellisesti todentaa. Lisäksi alustalla edistetään ilmastonmuutosta hillitsevien ja maan kasvukuntoa parantavien regeneratiivisten viljelytoimenpiteiden käyttöönottoa. Carbon Action on Baltic Sea Action Groupin (BSAG) kokoama ja Sitran käynnistysrahoituksella vuonna 2017 aloitettu pilotti, jonka tutkimusyhteistyöstä vastaa Ilmatieteen laitos. BSAG vastaa kokonaisuudesta sekä yritys- ja viljelijäyhteistyöstä. Carbon Action pilotista on kasvanut yhteistyöalusta, jossa on useita hankkeita, rahoittajia, viljelijöitä, neuvojia, tutkijoita ja yrityksiä.

”Nykyisin tiedämme, että ilmastonmuutos uhkaa myös Itämerta ja yhtä lailla maanviljelijöiden satoja. Toivoa antaa se, että maaperän kuntoa parantava uudistava viljely, jota Verkatakkilan tilalla tehdään, auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä ja vähentää päästöjä vesistöihin. Satovarmuuden ja äärisäiden sietokyvyn paraneminen motivoivat luonnollisesti viljelijöitä ”, kertoo BSAG:n viestintäjohtaja Pieta Jarva.

Sinebrychoff valmistaa kaikki juomansa hiilineutraalisti, eli Keravan panimolla tai virvoitusjuomaosastolla ei käytetä lainkaan hiilipohjaista energiaa. Lisäksi pienet, jäljelle jääneet päästöt tuotannossa on kompensoitu.

”Kestävä kehitys on niin Carlsberg-konsernin kuin Sinebrychoffin strategian keskiössä ja mukana kaikessa päätöksenteossa. Saavutimme hiilineutraaliuden yhdeksän vuotta alkuperäistä suunnitelmaa ennen. Nyt jatkamme työtä alkutuotannon ja logistiikkamme ympäristöystävällisyyden edistämiseksi, siinä tarvitaan hyvää yhteistyötä kaikkien kumppaniemme kanssa. Tarkkaan auditoitu KOFF Jouluolut on ollut keihäänkärkenämme kestävän kehityksen oluena jo kauan, ja koska ohra on nyt vielä Carbon Action -tilalta, kyseessä on varmastikin ekologisin kotimainen suuren mittakaavan olut”, kertoo Sinebrychoffin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Marja-Liisa Weckström.

KOFF Jouluolut tuotiin ensimmäisen kerran markkinoille vuonna 1987. Se on kullanruskea, pehmeä ja täyteläinen wieniläistyylinen lager. Tummaksi paahdettu ohramallas ja Saaz-humala tuovat olueen joulun aromeja. KOFF Jouluolut on saatavilla lasipullossa ja tölkissä 4,5 % vahvuisena.


Tuotetiedot:

KOFF Jouluolut 4,5 %
Olut
Ainesosat: vesi, ohramallas, ohra, humala.
Oluttyyppi: Wieniläistyylinen lager
Alkoholi: 4,5 til-%
Kantavierre: 12,2 %Plato
Väri: 40 EBC
Katkerot: 20 EBU
Ravintosisältö per 100 ml: Energia: 194 kJ / 46 kcal