Telia
00:10 - 22.07.2021 / viihde / Findance
Telia Finlandin toinen vuosineljännes: 5G-rakentaminen hyvässä vauhdissa, TV-liiketoiminta kannatteli liikevaihtoa

Telia Companyn toinen vuosineljännes vahvisti yhtiön asemaa Pohjolan ja Baltian johtavana 5G-toimijana. Yhtiön verkkojen 5G-väestöpeitto kasvoi toisen kvartaalin aikana kolmanneksella. Suomi on Telia-maiden 5G-edelläkävijä 47 % väestöpeitolla. Norjassa väestöpeitto on 25 %, ja Ruotsissa 5G:tä tarjotaan 22 kaupungissa. Virossa Telia on ainoa 5G-toimija.

Kesäkuun lopussa Telian 5G-väestöpeitto Suomessa oli 47 %, ja 5G-verkkoa oli otettu käyttöön 106 paikkakunnalla.

Telia rakentaa vuoden 2021 aikana valikoiduille alueille kerralla kunnollisen 5G-peiton. Rakennustavan ansiosta 5G-väestöpeitto on noussut suurimmissa kaupungeissa jo 80 % tasolle. Samalla yhtiö uudistaa 4G-verkkoa siten, että mobiilinetti vauhdittuu kaikilla käyttäjillä.

”Nokian kanssa rakentamamme 5G-verkko on jo 2,6 miljoonan suomalaisen saatavilla, ja vauhti kiihtyy nyt kun rakentaminen on käynnistynyt Suomen Yhteisverkon alueella Pohjois- ja Itä-Suomessa”, Telia Finlandin toimitusjohtaja Heli Partanen kertoo.


5G-nopeudet kasvavat, kaikki taajuudet käyttöön

Telia otti toisen vuosineljänneksen aikana käyttöön ensimmäiset 5G-tukiasemat uudella, korkeammalla 26 gigahertsin taajuudella. Huippunopealla taajuudella mitattiin Itä-Helsingissä toimivan tukiaseman alueella jo 4,1 Gbit/s latausnopeuksia, jotka lähestyvät Telian verkkotoimittajan Nokian verkoissa kirjattuja maailmanennätystuloksia.

5G-rakentaminen on käynnistynyt myös laajempaa maantieteellistä peittoa tarjoavalla 700 megahertsin taajuudella. Taajuus soveltuu erityisesti haja-asutusalueiden peiton rakentamiseen.


Telialla kovin mobiililiittymien kasvu Suomessa yritysliiketoiminnan vauhdittamana

Telia Finlandin palveluliikevaihto laski toisella vuosineljänneksellä 1,6 % viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Osa laskusta selittyy juuri kvartaalin alussa toteutetulla Alerta-liiketoiminnan myynnillä. Kuluttajaliiketoiminnan liikevaihto oli viime vuoden tasolla erityisesti hyvin kehittyneen tv-liiketoiminnan ansiosta. TV-liiketoiminnan positiivisen kehityksen taustalla oli urheilun tarjonnan lisääntyminen koronasta kärsineeseen viime vuoteen verrattuna.

Telian tv-liittymien määrä kasvoi toisella vuosineljänneksellä 20 000:lla ja matkapuhelinliittymien määrä 40 000:lla yritysliiketoiminnan suotuisan kehityksen ansiosta. Laajakaistaliittymien määrä pysyi ennallaan.

”Suoratoisto on todellinen koronan ajankuva. Urheilun lisääntyneen tarjonnan lisäksi kotimaiset draamasarjat vetävät. Telian liittymän ja C More -palvelun yhdessä hankkineiden asiakkaiden määrä on vuodessa kolminkertaistunut”, Heli Partanen sanoo.

Telia Finlandin käyttökatteen lasku viime vuoteen verrattuna (9,1 %) selittyy pääosin koronatilanteeseen liittyvistä kustannusten noususta sekä kasvusta muun muassa henkilöstö- ja energiakuluissa.

Juotko sinäkin itsesi mukavaksi?
Kuuntele Spotifysta Seuramiehet - MUKAVAX


artikkelin avainsanat:
5G kännykät tech Telia


Tallenna itsellesi mahtava Spotify-soittolista!