Rex Features / AOP
04:10 - 03.05.2021 / viihde / Findance
Romutuspalkkio on suosittu - tukirahat varattu loppuun ennätysajassa

Romutuspalkkion tavoitteena on vähentää liikenteen päästöjä ja uudistaa Suomen ajoneuvokantaa. Tuen suosio on ollut niin valtaisa, että valtionhallinnon talousarviossa tukeen osoitetut 8 miljoonaa euroa on varattu jo viidessä kuukaudessa loppuun. Suurin osa hakemuksista on tehty sähköpyörien hankintaan.

"Olemme positiivisesti yllättyneitä romutuspalkkion suosiosta. Se, että palkkion hyödyntämisessä on tällä kertaa ollut enemmän valinnanvaraa, eli palkkiota on voinut hyödyntää uuden vähäpäästöisen auton, sähköpolkupyörän tai joukkoliikenteen palveluiden hankintaan, on näkynyt hakemusmäärissä. Uusille vaihtoehdoille on selvästi ollut tilausta", kertoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ylijohtaja Kati Heikkinen.

Romutuspalkkiota on voinut saada hankittavan auton käyttövoimasta riippuen 1 000–2 000 euroa. Joukkoliikennelipun tai sähköavusteisen polkupyörän hankkimiseen palkkio on enintään 1 000 euroa.

Erityisesti sähköpyörät kiinnostivat

Romutuspalkkiohakemuksia on tullut yli 6 000 kappaletta. Romutuspalkkiobudjetin varaustilanteen mukaan noin 54 prosenttia budjetista on varattu sähköpyörien hankintaan, 44 prosenttia autojen hankintaan ja 2 prosenttia joukkoliikenteen palveluihin.

Suurin osa on sähköpyöriin liittyviä hakemuksia, näitä on yli 4 000 kappaletta. Autoihin liittyviä hakemuksia on lähes 2 000 ja joukkoliikenteeseen liittyviä hakemuksia noin 180 kappaletta.

Traficom julkaisee myöhemmin tarkemman analyysin romutuspalkkion käyttökohteista ja vaikutuksista.

Rahavaraus on tehty kaikille 28.4.2021 mennessä saapuneille hakemuksille

Romutuspalkkiorahat ovat tällä hetkellä kokonaisuudessaan varattu. Varaustilanne on kuitenkin suuntaa antava, ja se sisältää kaikki Traficomiin 28.4.2021 mennessä saapuneet hakemukset. Varaukset budjettiin tehdään hakemusten saapumisjärjestyksessä. Jos hakemusta ei hyväksytä, hakemukselle varattu raha vapautuu.

"Romutuspalkkion hakuaika on voimassa joulukuun loppuun saakka, mutta lain mukaan palkkioita voidaan myöntää vain siihen saakka, kun palkkiolle varattua määrärahaa on käytettävissä. Tämänhetkinen tilanne on se, että rahat on varattu loppuun. Hakemuksia on vielä käsittelyssä suuri määrä, ja käsittelyn edetessä varaustilanne voi muuttua ja tukea voi vapautua haettavaksi", toteaa Heikkinen.

Ajantasaisen varaustilanteen voi tarkastaa Traficom.fi/fi/romutuspalkkio-sivustolta. Hakemuskäsittely on tällä hetkellä ruuhkaantunut. "Tällä hetkellä käsittelemme tammikuussa saapuneita hakemuksia. Teemme kaikkemme, että kaikki palkkiot saadaan maksuun mahdollisimman pian", toteaa Heikkinen.

artikkelin avainsanat:
autot romutuspalkkio Traficom