Samsung
09:10 - 03.03.2021 / viihde / Findance
Samsung julkisti 2021 TV-mallistonsa - mitä ovat Neo QLED ja MICRO LED?

Samsung on julkistanut vuoden 2021 Neo QLED-, MICRO LED- ja Lifestyle TV -valikoimansa virtuaalisessa Unbox & Discover -tapahtumassa.

Ihmiset viettävät enemmän aikaa kotona, ja Samsung haluaa auttaa kuluttajia saamaaan kaiken irti näyttölaitteistaan. Uudet näyttöinnovaatiot antavat käyttäjille mahdollisuuden työskennellä tehokkaasti, kommunikoida sujuvasti ja tutkia henkilökohtaisia intohimojaan.

– Olemme ylpeitä voidessamme jatkuvasti innovoida kuluttajien jokapäiväisen arjen parantamiseksi. Kuluneen vuoden aikana teknologioista, joita pidettiin mukavuuksina, tuli välttämättömyyksiä, kun kodeistamme tuli toimistoja, kouluja, kuntosaleja ja paljon muuta. Television rooli elämässämme on muuttunut, ja vuonna 2021 Samsung määrittelee edelleen television roolin kuluttajien tarpeiden ja intohimojen mukaan, kertoo James Fishler, Senior Vice President, Home Entertainment Division, Samsung Electronics America.

Vuosikymmenien ajan televisiot on nähty yksinkertaisesti välineenä katsoa elokuvia ja ohjelmia; nyt televisiot toimivat kokoushuoneina, kouluina ja kuntokeskuksina. Ihmiset ovat kuluneen vuoden aikana hyödyntäneet useita TV-ominaisuuksia ensimmäistä kertaa, mikä on saanut heidät arvioimaan TV:n roolia elämässään uudelleen.

Jatkuvan innovoinnin lisäksi Samsung jatkaa globaalina TV-markkinajohtajana jo viidettätoista vuotta, ja vuonna 2021 Samsung jatkaa uusien urien uurtamista tarjoamalla kuluttajille ainutlaatuisia katselukokemuksia.

MICRO LED saapuu kotiin

Upealla kirkkaudella, syvällä mustantoistolla ja erimaisella kuvanlaadulla varustettu MICRO LED -tekniikka tarjoaa uraauurtavan katselukokemuksen. MICRO LEDit on valmistettu epäorgaanisista kiteistä, minkä ansiosta näyttö säilyttää upean kuvanlaatunsa television koko elinkaaren ajan. Samsung esitteli vuonna 2018 ensimmäisen MICRO LED -ratkaisunsa, The Wallin, jonka älykäs suunnittelu ja modulaarisuus antavat mahdollisuuden vapaasti muokata näyttöä jopa 292-tuumaiseksi. Vuonna 2021 Samsung vie MICRO LED -tekniikan uudelle tasolla. Toisin kuin modulaarinen The Wall, Samsungin uusi 110 tuuman MICRO LED ei vaadi ammattiasentajaa, vaan on heti käyttövalmis tarjoamaan upeita kuva- ja ääniominaisuuksia sekä uusimpia älyominaisuuksia koteihin ja toimistoihin. Samsungin MICRO LED saapuu myyntiin maaliskuun lopulla 99 ja 110 tuumakoossa. 88-tuumainen MICRO LED tulee myyntiin syksyllä ja 76-tuumainen versio on myös suunnitteilla.

Samsungin 4Vue (Quad View) -toiminnon avulla käyttäjät voivat katsoa neljää eri kuvalähdettä samanaikaisesti – yhdellä ja samalla näytöllä. Jaetuilta ruuduilta voi esimerkiksi seurata useita urheilulähetyksiä samanaikaisesti tai pelata peliä walkthrough-videon opastuksella – ja kaikki tämä onnistuu huikealla kuvanlaadulla ja ruutukoolla. MICRO LED tuo todenmukaisen kuvanlaadun valtavassa mittakaavassa - heti käyttövalmiina.

QLED sopii useimpiin koteihin ja intohimoihin

Samsung kehitti Samsung Neo QLED -teknologian parantamaan katselukokemusta riippumatta siitä, mitä katsot. Neo Quantum -prosessori ja uudet Quantum Mini-LEDit vievät Samsung QLED:n täysin uudelle tasolle. Quantum Mini LEDit ovat kooltaan vain 1/40 tavanomaiseen lediin verrattuna, mikä mahdollistaa taustavalon täsmällisen hallinnan. Erinomainen mustantoisto, huikea valovoima ja Samsungin tähän asti älykkäin tekoälyskaalaustekniikan ansiosta Samsung Neo QLED tuottaa erittäin realistisen kuvan riippumatta mitä katsotaan.

Samsung Neo QLED ja QLED tarjoavat huippuluokan peliominaisuuksia, jotka tekevät niistä ilmiömäisen kumppanin seuraavan sukupolven Xbox Series X -pelien pelaamiseen. Lisäksi että Samsung Neo QLED ja QLED antavat käyttäjän nähdä lähes kaikki yksityiskohdat uskomattomalla 4K-tarkkuudella, ne kykenevät toistamaan silkkisen sileää 120 kuvaa sekunnissa erittäin matalalla 5,8 ms:n syöttöviiveellä.

Optimoidun pelisuorituskyvyn varmistamiseksi Samsungin 2021 Neo QLED- ja QLED-televisiot tarjoavat ensimmäisinä televisioina maailmassa AMD Freesync Premium Pro -tuen sekä PC-tietokoneille että pelikonsoleille, mikä mahdollistaa todella poikkeuksellisen HDR-pelikokemuksen. Lisäksi Samsungin uuden Game Barin avulla pelaajat voivat seurata ja säätää nopeasti pelin tärkeimpiä kuva-asetuksia, kuten kuvasuhdetta. Super Ultrawide GameView antaa pelaajille mahdollisuuden pelata laajemmilla kuvasuhteilla, mitä on tarjolla tyypillisesti vain pelinäytöissä.

Samsung Neo QLED tuo intohimoisten kuntoilijoiden koteihin urheiluharjoitteita ja hyvinvointia. Useat eivät ole päässeet kuntosaleille, joten monet etsivät tapoja pitää huolta kunnostaan kotona. Keväällä 2020 lanseerattu kattava kunto- ja terveyssovellus Samsung Health vastasi tähän tarpeeseen. Samsung Health auttoi käyttäjiä pysymään kunnossa kaikenlaiseen liikuntamuotoihin ja hyvinvointiin soveltuvilla kumppanisovelluksilla ja sekä saumattomalla yhteydellä mobiililaitteisiin ja puettaviin.

Vuonna 2021 Samsung Health -sovellukseen tulee uusi Smart Trainer -ominaisuus. Erikseen myytävän kameran avulla Smart Trainer hyödyntää tekoälyä käyttäjän ryhdin ja asennon analysoimiseksi. Liikuntasuoritteita voi seurata video-opasteista, ja Smart Trainer osaa antaa reaaliaikaista palautetta käyttäjän liikuntasuoritteista. Samsung Health- ja Smart Trainer -toiminnallisuuksia ei näillä näkymin tuoda Pohjoismaiden markkinoille.

2021 Samsung Neo QLEDin 8K-mallit (QN800A ja QN900A) tulevat myyntiin tuumakoossa 65, 75 ja 85, kun taas 4K-mallit (QN90A ja QN85A) ovat saatavina erittäin kattavina kokovaihtoehtoina 50, 55 65, 75 ja 85 tuumaa.

TV-tekniikka, joka heijastaa käyttäjän tyyliä sekä sisällä että ulkona

Kuluttajat odottavat nykyään kokemuksia, jotka on räätälöity heidän tarpeidensa, makunsa ja tyyliinsä mukaan. Samsungin Lifestyle TV -kategoriassa on näyttölaitteita, jotka on suunniteltu erilaisille kuluttajalle ja erilaisiin tiloihin – kodin sisällä ja sen ulkopuolella.

The Frame tekee televisiosta taideteoksen, jonka voi räätälöidä omaan tyyliin ja sisustukseen sopivaksi. Uusien NAVA Contemporary ja Etsy -sisältökumppanuuksien ansiosta, The Frame Art Store tarjoaa entistä enemmän alkuperäisiä taideteoksia vastaamaan yksilöllisiin makuihin. The Framessa on myös sisäänrakennettu tekoälypohjainen ja automaattinen kuraatiotekniikka, joka suosittelee teoksia käyttäjän aiempien taidevalintojen perusteella. Art Store -tilauksen* kautta käyttäjä voi muodostaa oman taidekokoelman kasvavasta kirjastosta, jossa on yli 1400 teosta maailmankuuluista taidegallerioista. The Framen tallennustilaa on kasvatettu uusissa 2021-malleissa 500 megatavusta 6 gigatavuun, joten käyttäjä voi tallentaa peräti 1200 valokuvaa UHD-laadulla kokoelmaansa. Rakastetuista klassikoista upeisiin valokuviin – Art Store tarjoaa käyttäjälle pääsyn monenlaiseen sisältöön, jolla voi mukauttaa omaa tilaa ja sisustusta.

2021 The Frame jatkaa sarjan innovatiivista perintöä tarjoamalla entistä enemmän yksilöllisiä mukautuksia, kuten Slim Fit -seinäkiinnike ja viisi kehysvaihtoehtoa. Kehys on nyt myös kapeampi kuin koskaan, vain 24,9 millimetriä, eli samaa luokkaa perinteisten taulukehysten kanssa.

Samsung tuo myös uudenlaisia tapoja laittaa The Frame esille. My Shelf on uusi lisävaruste, joka tulee saataville myöhemmin tänä vuonna. Sen avulla käyttäjä voi luoda räätälöidyn seinäkollaasin henkilökohtaisilla yksityiskohdilla – tavalla, joka täydentää sekä televisiota että sisustusta. My Shelf tukee 55 tuuman, 65 tuuman ja 75 tuuman The Frame -malleja, ja sitä on saatavana neljänä eri värinä: beige, valkoinen, ruskea ja musta.

Samsungin The Premiere sopii käyttäjille, joilla on ikävä elokuvateatterikokemusta. The Premiere on markkinoiden ensimmäinen 4K-kolmoislaserprojektori. Tyypillisten projektoreiden asennus ja käyttöönotto on yleensä vaivalloista, ja vaikka ne tarjoavat suuren ruutualan, niiden tarkkuus usein jää selvästi moderneja televisioita heikommaksi. Premieren käyttöönotto on helppoa: laite asetetaan vähintään 11 senttimetrin päähän yksivärisestä seinästä tai ALR-kankaasta. The Premieressä on minimalistinen muotoilu, pyöristetyt reunat ja kangaspinta, ja se sopii siististi mihin tahansa kotiin.

Tänä vuonna Samsung tuo alan johtavan televisiotekniikan kodin sisältä ulkotiloihin. The Terracen avulla käyttäjät voivat nauttia ulkoterasseillaan erinomaisesta kuvan- ja äänenlaadusta sekä älykkäistä ominaisuuksista. The Terracessa on IP55-luokitus, mikä tarkoittaa, että se on rakennettu kestämään ulko-olosuhteita, kuten sadetta, pölyä ja kosteutta. The Terrace on helppo asentaa ja sen saa kätevästi yhdistettyä antenni-, kaapeli- ja Wi-Fi-verkkoon. The Terrace -televisio on saatavana 55- ja 65-tuumaisena, ja uusi 75-tuumainen Full Sun -malli tulee saataville myöhemmin tänä vuonna.

Näyttöjä kaikkiin tarpeisiin - työstä viihteeseen

Vuoden 2020 aikana kotinäyttöjen merkitys muuttui ratkaisevasti. Monille tämä tarkoitti lisänäyttöjen tarvetta moniin eri tarpeisiin. Aiemmin esimerkiksi verkkoshoppaus- tai somekäytössä ollut ruutu muuttuikin elintärkeäksi, kun kuluttajat tarvitsivat sitä myös työntekoon, opiskeluun ja viihteeseen.

Smart Monitor, Samsungin ensimmäinen “kaiken hallitseva” näyttö, vastaa tähän tarpeeseen yhdistämällä tietokonenäytön ja television parhaat puolet. Smart Monitor on Wi-Fi-, Bluetooth-, Wireless DeX- ja Apple AirPlay2 -yhteensopiva, joten käyttäjät voivat työskennellä missä vain ilman tarvetta yhdistää näyttöä tietokoneeseen. AirPlay2:n kautta käyttäjät voivat suoratoistaa, hallita ja jakaa lempisisältöjään näytöllä suoraan iPhone-, iPad- ja Mac-laitteilta. Kun rentoutumisen tarve iskee, käyttäjät voivat nauttia suosikkisarjoistaan käynnistämällä Smart TV -alustan ja kirjautumalla haluamaansa suoratoistopalveluun. Smart Monitor tehostaa tuottavuutta työaikana ja viihdyttää taukojen aikana.

Odyssey G9 -pelimonitori julkaistiin vuonna 2020. Tänä vuonna Samsung päivittää sen käyttökokemusta Quantum MiniLED -näytöllä ja viimeisimmillä peliominaisuuksilla. 1000R-kaarevuus ja Quantum MiniLED -teknologia mahdollistavat ennennäkemättömän pelikokemuksen. Uusi G9 on osa Samsungin täyttä Odyssey-pelimonitorivalikoimaa, johon kuuluu sekä kaarevia että tasaisia näyttömalleja.

Samsung mahdollistaa uusia tapoja oppia ja työskennellä yhdessä esittelemässä interaktiivisen FLIP-näytön, digitaalisen valkotaulun, 75-tuumaisena. Flip avaa mahdollisuuden työskennellä yhdessä niin luokkahuoneissa ja toimistoissa kuin kotonakin. Optimoidun 4K-kuvanlaadun ja helppolukuisten grafiikoiden ansiosta jopa 20 hengen ryhmät voivat tehdä yhteistyötä ja jakaa sisältöjä reaaliajassa. Flipin avulla käyttäjät voivat nähdä kollegan tai opettajan esityksen, ja sitä kautta työskennellä yhdessä, vaikka he eivät olisi samassa huoneessa. Ryhmätyöskentelyä ja tuottavuutta tehostava 75 tuuman näyttö tuodaan nyt saataville 55-, 65-, ja 85-tuumaisten mallien rinnalle.

Huippuluokan kuvalle sopivaa ääntä

Vaikka Samsung TV:t toistavat aina äänet vakuuttavasti, todellisen kotiteatterikokemuksen viimeistelee Samsung soundbar. Vuoden 2021 valikoiman laitteisiin sisältyy Q Symphony -teknologia, joka synkronoi äänen soundbarin ja Samsung-television välillä, luoden kolmiulotteisen äänimaailman.

Q950A:ssa on alan ensimmäinen 11.1.4-kanavaääni, joka syventää ja rikastaa kuuntelukokemusta sekä vie katsojan aivan toiminnan keskipisteeseen. Uusi Bass Boost -ominaisuus sallii käyttäjän lisätä ääneen lisää potkua napinpainalluksella. Tap Sound taas tekee musiikin toistamisen puhelimesta vaivattomaksi, sillä käyttäjän ei tarvitse kuin koskea puhelimella soundbaria. Lisäksi Q950A toimii useiden virtuaaliavustajien kanssa, mukaan lukien Amazon Alexa ja Bixby.Tämä tekee kuuntelukokemuksen hallinnasta entistä helpompaa. Palvelujen saatavuus voi vaihdella markkina-alueittain.