Alamy / AOP
10:10 - 21.06.2020

maailmalta / Markku Leppilampi
Robinhood-sijoitussovelluksen saldo aiheutti väärinkäsityksen - opiskelija riisti itseltään hengen

Newser kertoo [lähde] yhdysvaltalaisen opiskelijan tragediasta.

20-vuotias opiskelijamies piti perheensä mukaan sijoittamisesta. Hän käyttikin aikaa ilmaisen sijoitussovelluksen Robinhoodin parissa. Hän oli vielä kokematon, sillä hän oli aloittanut sijoittamisen koronapandemian aikoina.

Viime torstaina 20-vuotias järkyttyi, kun hän näki Robinhood-tilinsä saldon. Vaikka tilillä näytti olevan 16 000 dollaria, se oli 730 165 dollaria miinuksella.

Hän kirjoitti vanhemmilleen, ettei ollut sallinut riskialtista velkavivulla sijoittamista. Näin ilmeisesti oli kuitenkin hänen mielestään käynyt ja hän luuli saaneensa valtavat tappiot ja pilanneen koko tulevaisuutensa.

Opiskelija teki itsemurhan ja jätti jälkeensä viestin vanhemmilleen, jossa luki: "Jos luette tämän, silloin olen kuollut."

- Miten tulottomalle 20-vuotiaalle voitiin antaa lähes miljoonan dollarin edestä vipua, opiskelija valitteli kirjeessään.

Hän sanoi myös Robinhoodin antaneen hänen ottaa liikaa riskejä, vaikkei hänellä ollut "mitään hajua" siitä, mitä oli tekemässä.

Hänen sukulaisensa mukaan 20-vuotias oli ehkä kuitenkin ymmärtänyt velkasaldonsa väärin, sillä se oli tiettävästi negatiivinen vain väliaikaisesti.

Yhdysvalloissa on ollut trendinä nuorten sijoittajien houkutteleminen tarjoamalla palveluita ilman alkupanostusta tai välityspalkkioita. Monilla kuitenkin puuttuu taidot menestymiseen.

Robinhood on esittänyt surunvalittelunsa vanhemmille. Palvelu aikoo myös tutkia, voisiko se muuttaa joitakin asioita alustallaan.

artikkelin avainsanat:
osakkeet oudoimmat Robinhood sijoittaminen


Ota talteen Spotifyn Vappu 2025 - Suomihitit -soittolista! Klikkaa ja kuuntele!